Inhoan maksan hajua, mutta siitä huolimatta innostuin kokeilemaan seuran keskustelupalstalla kehuttua reseptiä. Helppo ja maistuva herkku, joka on kelvannut monelle nirsommallekin koiralle.

Maksapannari

- 1 pötkö (500 g) BarffiNetin jauhettua maksaa, voi myös korvata ruokakaupan jauhetulla maksalla
- 2 - 2,5 dl vehnäjauhoja
- 0,5 - 1 dl vettä
- lusikankärjellinen leivinjauhetta
- itse lisäsin myös yhden murskatun valkosipulinkynnen

Ainekset sekoitetaan, levitetään uunipellille ja paistetaan 200 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähtyneenä pannari on helppo leikata halutun kokoisiksi paloiksi. Eipä tuo maailman kaunein ruoka ole, mutta uppoaa kohderyhmäänsä! ;)



Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä katsomaan Jyväskylän kansainvälistä koiranäyttelyä, mutta tällä hetkellä olen vielä lievässä kuumeessa... Toivottavasti olo tästä viikonlopuksi parantuisi, jotta pääsisin reissuun.

Hiphei, mukavia uutisia terveysrintamalla: Laika ja Jekku kävivät molemmat Hakametsässä Sanna Elfvingin silmätarkastettavina ja terveitä olivat! Samalla reissulla tuli taas mieleen, että pitäisiköhän Laikalle hommata mikrosiru. Corgillahan on tunnistusmerkintänä tatuointi vasemmassa korvassa ja kun ikää on pian 7 vuotta, alkaa tatuointi olla parhaat päivänsä nähnyt ja siksi hieman hankalasti luettavissa.

Laikan kaverikoiraryhmä on saanut uuden vierailukohteen vanhusten dementiakodin rinnalle. Olemme käyneet nyt kaksi kertaa kehitysvammaisten nuorten asuntolassa ja täytyy sanoa, että siellä on ollut mukava vierailla. Asukkaat istuvat pyörätuoleissa ja ovat iloista porukkaa. Viimeksi Laika otti rapsuteltavana olon niin rennosti, että meinasi jopa torkahtaa pötköttäessään erään asukkaan pyörätuolin pöytälevyn päällä :-).



Jekku on jatkanut agilityn treenailua, yllä eilisen rataharjoitukset. Välillä me saadaan aikaiseksi ihan sujuvaakin pätkää (esim. radan 2 alkuosa A-esteelle saakka), välillä taas tuntuu siltä, ettei mikään oikein toimi. Edelleen ylivoimaisesti vaikein juttu on kepit radan osana. Kun Jekulla on vähänkin enemmän vauhtia ja kierroksia, se ei vaan malta keskittyä pujotteluun ja jää herkästi toistamaan samaa virhettä. Toivottavasti tähän on luvassa parannusta loppuvuoden aikana, sillä ensi viikolla meille pitäisi saapua kotiin kujamallinen keppisarja. Tilauksessa on myös kolmen kirjan sarja Clean Runin Source Bookeja. Minäkö välineurheilija?

Palasin muutaman kuukauden tauon jälkeen työelämään ja rakkaille koiraharrastuksille on siksi ollut nyt astetta rajallisemmin aikaa kuin kesällä. Agilitytreenit siirtyivät pari viikkoa sitten ulkosalta halliin ja siinä yhteydessä treeniryhmien kokoonpanot menivät uusiksi. Jekku saa nauttia talven ajan kolmen ihanan tytön seurasta (beagle, staffi ja cockeri), ryhmämme toisen uroksen (kiinanharjakoira) läsnäoloa jätkä ei taida ihan samassa määrin arvostaa ;). Sisäkauden koutsi veti meille treenejä myös viime talvena ja oli mukava kuulla hänen toteavan, että Jekun meno on kehittynyt sitten viime näkemän. Kotosalla olen ryhtynyt ehdollistamaan Jekkua naksuttimeen, mielessä on syksyn mittaan pyörinyt muutama juttu, joiden kouluttamisessa kuvittelisin voivani sitä hyödyntää.

Laikan tokoiluun olen hakenut vaihtelua tekemällä ruudun alkeisharjoittelua ja merkille lähettämistä. Ainakin siinä mielessä homma tuntuu toimivan, että corgi on aivan innoissaan, kun kaivan muovikartiot esille. Paikkamakuuseen olen lähtenyt hakemaan uutta varmuutta hyvin lyhyillä ja helpoilla harjoituksilla, tavoitteena varmasti onnistuneet suoritukset ja niistä hyvä palkkaus. Tällä hetkellä kriittinen etäisyys koirasta on about 10 askelta, jos poistun pidemmälle, se nousee herkästi istumaan. Jokusen kerran on treenattu noutoa, hyppyä ja kaukokäskyjä, niiden tilanteeseen olen melko tyytyväinen. Luoksetulon pysäytyksessä liikkeellelähtö ja pysäytys ovat toimineet parhaimmillaan varsin skarpisti, mutta pysäytystoistoja voimme tehdä kovin vähän, koska Laika ryhtyy ennakoimaan pysäytyskäskyä tosi herkästi. Vauhdin ylläpito tuntuu tällä hetkellä huomattavasti suuremmalta haastelta kuin se, saanko koiran pysähtymään täsmällisesti vai en.



Sunnuntaina kävin Jekun kanssa Vantaalla möllikisoissa. Virallista kisauraa emme tänä vuonna aloita, epävirallisia koitoksia pyritään kiertämään mahdollisuuksien mukaan. Mölliradan sai suorittaa kahteen kertaan ja parempi tulos jäi voimaan. Ensimmäisen startin alku oli hankala. Jekku ajautui 2-aidasta ohi ja kesti hetken, ennen kuin sain jätkän haltuuni. Hämmingin jälkeen jatkettiin rataa virheettömästi, mutta kaasua ohjattavastani ei oikein irronnut. Hölkkäämisen makua molemmissa starteissa. Kontaktiesteet olivat tihkusateen vuoksi hieman liukkaat ja varsinkin A-esteen alastulolla Jekku liikkui hitaasti, itsekin pyrin ohjaamaan kontaktit rauhallisesti varman päälle. Toinen kieltovirhe tuli ensimmäisen tyyliin eli koira ajautui 12-aidasta ulkokautta ohi. Toista starttia en enää itse jännittänyt yhtä paljon ja meno olikin sujuvampaa. Saatiin jälleen vitonen 2-aidan ohituksesta, loppurata sujui virheettömästi. Molempiin suorituksiin meni jokunen sekunti yliaikaa ja toisen startin tuloksella 10.09 sijoituttiin miniluokan neljänsiksi. Ihan jees reissu.

Viime viikolla meille kotiutui paljon puhuttu FURminator ja täytyy sanoa, että vehje on maineensa veroinen! Laikan karvanlähtö on ollut steriloinnin jälkeen vähäistä eikä corgista Furmiksellakaan paljon irronnut, mutta Jekun pohjavillan käsittelyyn se on aivan mainio peli. Eniten karvojen pöllyämistä tässä taloudessa taitaa kyllä aiheuttaa Niilo-kani, irtokarvan määrä sen uusiessa turkkiaan on jotain uskomatonta.

Kotkassa asuessamme osallistuin corgieni kanssa parina syksynä leikkimieliseen Speedrace-joukkuejuoksukilpailuun. Tampereella vastaava tapahtuma kantaa nimeä Mansen Murre ja 26. syyskuuta kävimme Jekun kanssa kokeilemassa vinttikoiraradalla pinkomista. Laika ei valitettavasti päässyt tällä kertaa mukaan, sillä täkäläisten säkärajojen mukaan se ei ole mini vaan mikro eikä tuttavapiiristämme ollut lähdössä kilpailuun muita alle 30-senttisiä koiria. Jekku pinkoi joukkueemme ankkurina 80 metriä aikaan 9,53 sekuntia. Ajanottosysteemi ei ollut mielestäni paras mahdollinen - esimerkiksi joukkuekaverini koiran kohdalla käsiaika lähti rullaamaan useita sekunteja ennen kuin se ylitti lähtölinjan. Noh, eipä niillä tuloksilla toki niin väliäkään, Jekulla tuntui olevan ainakin hauskaa :).


Jekku vauhdissa Kaupin vinttikoiraradalla. Kuvaaja Erkki Ruusunen.

Tänä viikonloppuna pääsimme Jekun kanssa varasijalta mukaan agilitykurssille, jossa vierailevana koutsina toimi Suomea pari viikkoa sitten agilityn MM-kisoissa hienosti edustanut Niina-Liina Linna. Lauantain osalta meidän treenit menivät ihan pilalle, Jekku vain nuuski koko ajan maata enkä saanut koiraan minkäänlaista otetta. Olin asiasta tosi harmissani ja hämmentynytkin. Onhan meillä ollut haahuiluongelmaa ennenkin, muttei koskaan noin pahana. Sitä paitsi nyt syksyn treeneissä Jekulla on ollut korkeat kierrokset, hyvä kontakti minuun eikä nuuskimisongelmia. Se on jopa haukkumalla vaatinut tekemistä. Myöhemmin sitten kuulin, että lauantaina meitä edeltävässä ryhmässä harjoitteli juoksuinen narttu, joten ehkä se selittää Jekun käytöstä.


Kontaktit onnistuivat Niina-Liina Linnan kurssilla kivasti. Kuvaaja Jari Salmela.

Tänään sunnuntaina treenit sujuivat jo selvästi paremmin. Täysin oma energinen itsensä Jekku ei vieläkään ollut, joten päätimme olla hinkkaamatta meille haastavimpia radanpätkiä (lähinnä keppien sisäänmenoa). Uutta asiaa opeteltaessa minun pitäisi kuitenkin pystyä keskittymään täysillä ohjaustekniikkaan eikä uhrata ajatustakaan sen jännittämiselle pysyykö koira varmasti matkassa vai ei. Kaikki kontaktiesteet toimivat tänään hyvin, jopa keinu suoritettiin ongelmitta radan osana. Parilla aitakuviolla sain koiran pyörimään melko mukavasti ja huomasin Jekun myös kestävän takaaleikkauksia paikoissa, jollaisiin en ole itse vielä uskaltanut niitä kokeilla. Koutsi totesi, että silloin kuin pääsin koirani kanssa vauhtiin, se luki rataa kohtalaisen hyvin. Tuosta radanlukutaidosta Jekku on aiemminkin saanut positiivista palautetta.

Linnan harjoitukset olivat siitä mukavia, että radoilla ei keskitty hirmuiseen kikkailuun, vaan treenattiin ihan perustekniikkojen sujuvuutta. Niillä pärjää pitkälle! Toivottavasti meille tarjoutuu joskus uusi mahdollisuus osallistua Niinun kurssille, sillä nyt koirani ei ollut parhaimmillaan emmekä siksi saaneet vierailevan kouluttajan asiantuntemuksesta irti niin paljon kuin olisi mahdollista.

Aurinkoinen syyssunnuntai tarjosi meille positiivisen yllätyksen. Menomatkalla totesin kepolle, että laatuarvosteluksi tuomari saattaa antaa ihan mitä tahansa - viimeksihän Jekku sai värityksensä vuoksi keltaisen nauhan. Koira seisoi ja liikkui kehässä kohtuullisen kivasti. Pöydällä se suhtautui tuomariin ystävällisesti, yritti jopa pussata, mutta pakitti kuitenkin hampaita tarkistettaessa. Pienen säätämisen jälkeen purukalusto saatiin katsottua, mutta sitä täytyy kyllä edelleen harjoitella.

Unkarilaistuomari Annamaria Tarjan arvosteli Jekun seuraavasti:

"The head is correct to the age. Correct ears. Excellent front. Deep chest. Little long loin. Correct tail and hindlegs. The top hair is little too smooth."  Vapaa suomennos: "Pää on ikään nähden oikeanlainen. Oikeanlaiset korvat. Erinomainen etuosa. Syvä rinta. Hieman pitkä lanneosa. Oikeanlainen häntä ja takajalat. Päällyskarva on hieman liian pehmeää." --> NUO ERI2 ja PU4!

Kiva reissu siis. Tällä hetkellä meillä ei ole näyttelysuunnitelmia, katsotaan jos ensi vuoden puolella veisin pojan jonnekin näytille.

Loppukesäämme piristänyt hakukurssi on päättynyt. Viimeisellä treenikerralla harjoitusten keskilinjaksi valittiin pieni hiekkatie, jolta tehtiin kolme pistoa maastoon. Jekulla oli jälleen hyvä työmotivaatio ja se irtosi lähetyksissä sujuvasti maalimiestä kohti. Kouluttaja suositteli meille hakuryhmään hakeutumista, mikäli sellaiseen vain on mahdollisuus, koska koiralla on lahjoja lajiin ja se selvästi pitää nenänkäyttöhommista. Katsotaan, katsotaan... Pidin kurssista kovasti ja syvempi tutustuminen lajiin kiinnostaa, mutten ole varma onko nyt paras mahdollinen ajankohta sitoutua uuteen harrastukseen.

Elokuun lopussa osallistuin Jekun kanssa Timo Rannikon agilitykoulutukseen. Radat olivat meidän tasolle vähintäänkin haastavia, mutta oli todella mukavaa päästä testailemaan osaamisensa rajoja ja hinkata tekniikkoja. Päällimmäisenä palautteena viikonlopusta jäi käteen se, että koiran tulee saada tekemisestään "lisää liksaa" ja minun pitää harjoitukset riittävän lyhyinä pätkinä, jotta ohjaukseni pysyy selkeänä. Koiran suoritukset ovat kuulema hyviä silloin, kun se tietää varmasti mitä tulee tehdä ja onnistumisten kautta opin luottamaan koiraani paremmin. Keppien sisäänmenoa meidän tulee harjoitella erikseen, tällä hetkellä se onnistuu radan osana kovin harvoin. Muutenkin pujottelusta pitäisi saada itsenäisempää, koska Jekku vilkaisee herkästi mua kesken keppien ja silloin sen rytmi hajoaa. Lisäksi pitäisi opetella aloittamaan valssit aikaisemmin. Koira sai kouluttajalta kehuja siitä, että se käyttää kroppaansa hyvin ja kykenee tiiviisiin käännöksiin. Viikonlopun opeissa riittää meille tekemistä pitkäksi aikaa :).


Jekku 18 kk.

Kepit ovat tosiaan meille tällä hetkellä selvästi ongelmallisin este. Renkaalla ollaan edistytty, se on parissa treenissä toiminut radan osana ongelmitta, esimerkiksi ao. harjoituksessa. Samoin keinuun on uskallettu ensimmäistä kertoja yhdistää edeltävä este. Yksi harjoittelemisen arvoinen juttu olisivat persjätöt. Esimerkiksi 3. syyskuuta yritin kovasti soveltaa persjättöä radan 3/4-väliin, mutta ei se vaan vielä oikein tuollaisissa paikoissa toimi. Takaaleikkauksia (12/13-väli) Jekku tuntuu jo kestävän jonkun verran, mutta suorilla irtoamisessa olisi parantamisen varaa.



Kuudes päivä poikettiin Pirkkalan Piskien möllikisoissa. Paikka oli siitä hyvä, että rata-aluetta ympäröi verkkoaita ja yleisöä oli vain yhdellä sivulla. Suoritimme kaksi rataa, joista ensimmäinen oli megamölleille (mustat numerot) ja toinen mölleille (punaiset numerot).



Megamöllirata oli mukavan helppo. Koira pysyi lähdössä ja oli kuulolla. Ainoa etukäteispohtimista aiheuttanut kohta oli 4-aidalle vienti, siinä nappasin Jekkua "nenästä kiinni" heti 3-putken ulostulon koirasta katsoen oikealla puolella ja homma toimi. Puomin alastulokontaktin poika otti hieman hitaasti. Joka tapauksessa siisti rata, nollatulos ja selkeästi alle ihanneajan.

Mölliratakin alkoi hyvin, koira pysyi taas lähdössä. Vein Jekun kuitenkin tällä kertaa liian tiukassa kulmassa 4-aidalle, jolloin rima tippui ja rupesin hämmennyksissäni ohjaamaan aivan liian hätäisesti. Kilpajuoksusta koiran kanssa seurasi se, että Jekku ei pysähtynyt puomin alastulolle lainkaan - ennenkuulumatonta! Käskytin koiran takaisin tekemään kontaktin kunnolla ja otin siis tietoisen hylsyn. Loppuradan ajan mulla oli edelleen pakka sekaisin ja käännöksistä tuli liian pitkiä, esimerkiksi 11-putkelle viedessä koira oli vähällä edetä 4-aidalle. Valssasin 13/14-välissä ja silloinkin koira meinasi jatkaa matkaansa suoraan eteenpäin. Lähestymiskulma 14-aidalle meni sen myötä liian ahtaaksi ja rima tippui. Kolmesta virheestä huolimatta poistuimme radalta alle ihanneajan. Jäi vähän harmittamaan, että rupesin sillä tavalla kiirehtimään, mikä vaikutti tietysti myös Jekun käytökseen. Mutta oli noissa kisoissa paljon hyvääkin, koira pysyi mulla paremmin hanskassa kuin aiemmissa kisatilanteissa eikä pelleillyt lähdöissä.

Agilityn lisäksi ollaan harjoiteltu esiintymistä TAMSKin treeneissä, sunnuntaina kun olisi pitkästä aikaa mentävä kehään. Täytyy myöntää, että mun oma motivaatio näyttelytreenien suhteen on heikko... En ylipäänsä ole hankkinut gööttiäni näyttelyitä silmällä pitäen, harjoittelu on melko puisevaa puuhaa ja odotteluvaiheissa Jekku haukkuu herkästi. Se liikkuu ja seisoo mielestäni yleensä kivasti, treeneissä ollaankin käyty lähinnä pöytäkopeloinnin vuoksi. Harjoittelusta huolimatta Jekku on edelleen pöydällä levoton, menee sinne kyllä mielellään, muttei osaa rauhoittua. Minulle se näyttää purukalustonsa ihan nätisti, mutta vieraalle ei meinaa aina malttaa. Enpä tiedä kauanko tuota pöytähommaa pitäisi jauhaa, jotta edistystä tapahtuisi, toistaiseksi en ole ainakaan huomannut merkittävää parannusta. Puuh.

Sähköpostiin kolahti tänään Kennelliiton lausunto Jekun röntgenkuvista ja tulokset olivat iloista luettavaa: lonkat A/A ja kyynärät 0/0.

Jekku osallistuu muutaman viikon päästä vuoden ensimmäiseen ja luultavasti myös viimeiseen näyttelyynsä, joten kävimme eilen mätsärissä verestämässä esiintymistaitoja. Hakametsän hallilla oli aivan tuhottomasti väkeä, pelkästään pieniin koiriin oli ilmoittautunut 79 osallistujaa. Luokan tuomaroi cairnterriereitä kasvattava Tuula Aho. Liikkuminen ja seisominen sujuivat ihan kivasti, pöydällä Jekku oli taas hieman rauhaton. Tuomari totesi, että koiralla on mukava luonne, hyvä lihaskunto ja hyvät liikkeet, mutta piti sen etuosaa turhan suorana. Pitkäksi venynyt ilta päättyi kivaan yllätykseen, kun Jekku sijoittui suuren koiramäärän joukosta sinisten kolmoseksi.

Viikonloppu vierähti Timo Rannikon agilitykoulutuksessa, siitä lisää myöhemmin.

Jekun hakukurssi on jatkunut mukavissa merkeissä ja nyt jo etukäteen vähän harmittaa, ettei se kestä elokuuta pidempään. Toisella treenikerralla oli kurja sää: satoi, tuuli oli heikkoa ja sen suunta vaihtui toisinaan nopeasti. Kun ryhdyimme hakemaan ensimmäistä maalimiestä vaikutti vähän siltä, että onkohan koira ollenkaan jyvällä siitä mitä pitäisi tehdä. Hetken haahuilun jälkeen Jekku kuitenkin sai selvästi kiinni hajusta ja alkoi pyrkiä reippaasti maalimiestä kohti. Etsimme sadekelissä vielä kaksi ukkoa lisää ja harjoittelimme niiden myötä myös koiran lähettämistä. Ensimmäisellä lähetyksellä Jekku oli hieman hämillään, mutta toisella kerralla jo ampaisi vauhdilla maalimiehen luo. Treenit olivat kelistä huolimatta kivat - oli ilo nähdä kuinka kaikki koirat oivalsivat homman idean ensimmäistä kertaa paremmin ja toimivat varmemmin. Ja ennen kaikkea nauttivat työnteosta :).

Viikkoa myöhemmin treeniolosuhteet olivat huomattavasti mukavammat, aurinko paistoi ja tuulen seuraaminenkin oli itselle helpompaa. Jekku kävi heti paikalle tullessamme kierroksilla, oli todella energinen ja tiesi täsmälleen mitä olimme metsään tulleet tekemään. Haettavana oli jälleen kolme maalismiestä, tällä kertaa jo astetta pidemmästä matkasta paikoin vaikeakulkuisella hakkuuaukealla. Heti ensimmäisen äijän kohdalla Jekku sai nopeasti kiinni hajusta ja alkoi edetä todella määrätietoisesti oikeaan suuntaan. Kouluttajamme totesi, että Jekun koko olemus muuttui, kun se sai hajun ja lähti liikkumaan kohti maalimiestä. Se työskenteli keskittyneesti, samalla innokkaasti ja todellakin käytti nenäänsä loppuun saakka eikä esimerkiksi yrittänyt hakea näköhavaintoa etsittävästä kohteesta. Kun Jekku pääsi lähetystilanteessa irti, se ei vilkaissutkaan minua, vaan lähti varman oloisesti suoraan maalimiehen luo. Olin todella otettu siitä, miten hienosti koirani toimi! Myös toinen maalimies löytyi mallikkaasti, samoin kolmas, joskin viimeisessä harjoituksessa koirassa näkyi jo hieman väsymystä eivätkä sen reaktiot olleet yhtä voimakkaita kuin alussa. Harjoitusten päätteeksi kouluttajamme totesi Jekun olleen päivän paras koira ja osoittaneen lahjoja haku- / pelastuskoiraksi. Sillä on hyvä motivaatio, halu mennä ihmisen luo ja keskittynyt työskentelytapa. Ilmaisua emme ole kurssilla harjoitelleet, mutta kouluttaja totesi, että odotteluvaiheessa kuullusta haukusta päätellen ilmaisu tuskin tuottaisi Jekulle ongelmia.

Agilityharjoituksiakin ollaan jatkettu. Lähdössä pysymiseen on tullut varmuutta, sen sijaan Jekun nenän eksyminen maahan tuottaa jossain määrin harmaita hiuksia. Kun muistan kehua, kannustaa ja olla superiloinen ohjaaja, kontakti pysyy paremmin minussa, mutta kovasti työtä se teettää. Tekniikkapuolella ollaan tutustuttu pakkovalssiin, twistiin ja backlappiin. Niitä voisi käydä tässä joku päivä käydä treenailemassa itsenäisesti ja muistella samalla vaikka vähän keppien sisäänmenoja. Useampikin tuttu on kysynyt milloin Jekku menee kisoihin (18 kk tulee täyteen parin viikon päästä). Vastaus on, että en tiedä. Ei ainakaan ihan lähiaikoina. Mulla on ollut kohtuuhyvä fiilis meidän edistymisestä, mutta haluan itselleni varmemman olon ennen kuin lähdetään edes kokeilemaan. Mikäs kiire tässä, katsellaan...

Laikan tokoilun suhteen olen ollut vähällä heittää hanskat tiskiin. Paikkamakuu on niin heikoissa kantimissa, että avoimen luokan korkkaaminen tänä vuonna taitaa jäädä haaveeksi. Edessä on melkoinen urakka, jos liikkeestä aikoo saada kisakelpoisen enkä totta puhuen tiedä riittääkö mulla motivaatio siihen. Pitäisi järjestää PALJON makuutilanteita muiden koirien kanssa ja kun en tunne kotikuntani alueelta ketään tokoharrastajaa, saisin ajella jokaista harjoitusta varten vähintään 15 km suuntaansa ja ääh... Niin. Tiedän, että optimaalisessa vireessä Laika kykenee hienoihin tokosuorituksiin, mutta minä en vaan saa tuosta koirasta ulos sitä, mihin se parhaimmillaan pystyy. Itseni lisäksi ehkä kaksi ihmistä tuntee Laikan luonteen niin hyvin, että heillä on realistinen käsitys siitä miten haastavaa kyseisen koiran kouluttaminen voi olla. Toisaalta en haluaisi jättää Laikaa tästäkin lajista eläkkeelle, sillä ikää koiralla on vasta 6, marraskuussa 7 vuotta. Mulla on jo nytkin huono omatunto siitä, että touhuan enemmän Jekun kuin Laikan kanssa, joten tokotreenien pyyhkiminen kalenterista tuskin auttaisi asiaa. Ja Laikassa kuitenkin on ainesta muuhunkin kuin kaverikoiraksi ja lenkkikaveriksi. Vaikka tottakai se on meille rakas ja arvokas harrastuksistaan ja saavutuksistaan riippumatta. Ihana, itsepäinen, ainutlaatuinen otus. Ikuisesti ensimmäinen.


Laika joulukuussa 2008, hyvin itsensä näköisenä ja oloisena.

Mulla on jo pidemmän aikaa ollut haaveena tutustua koirani kanssa omaksi iloksemme johonkin nenänkäyttölajiin. Koska en koiramaailman sitä puolta tarkemmin tunne, mulla on ollut jonkunmoinen kynnys ottaa yhteyttä pk-harrastajiin ja tiedustella aiheesta. Jokunen viikko takaperin satuin huomaamaan, että Pia Pursiainen vetää pienimuotoisia hakukursseja, joten kyselin mahtuisinko Jekun kanssa mukaan. Kyllä mahduttiin, ja niinpä me nyt opiskellaan elokuun ajan nenänkäytön perusjuttuja kolmen koirakon ryhmässä. Kurssin tarkoituksena on opettaa koirille nimenomaan ilmavainuista nenänkäyttöä henkilöetsinnässä. Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin sopivia palkkaustapoja ja tehtiin reaktioharjoituksia. Jekku oli kovasti Pian lihaherkkujen perään, joten päätimme palkata koiraa niillä. Teimme kunkin koiran kanssa kaksi pientä hakuharjoitusta, joissa etsittiin maastoverkon alle piiloutunut maalimies. Ohjaajan tehtävänä oli seurata merkistä tuulen kääntymistä ja sen mukaan vaihdella lähestymiskulmaa. Molemmilla kerroilla Jekku "merkkasi" maalimiehen kouluttajan mukaan jo hieman kauempaa, mutta oli epävarma siitä saiko kohteen luo mennä vai mitä tyypille oikeastaan pitäisi tehdä. Jatkoimme siis lähestymistä ja kun koira reagoi maalimieheen kunnolla, sitä kehuttiin ja löydöstä pyrittiin tekemään superhieno juttu. Jälkimmäisellä kerralla Jekku oli liikuttavan tohkeissaan sekä kouluttajalta, ohjaajalta että maalimieheltä saamistaan kehuista :). Harjoituksissa näkyi mielestäni sama juttu kuin paimennustaipumustestissä eli se, että Jekun kanssa on tähän mennessä harrastettu aika ohjaajasidonnaisia juttuja. Jatkossa vahvistetaan siis koiran käsitystä siitä, että maalimiehen luo voi hakeutua itsenäisesti ja että kohteen löytäminen on kerrassaan upea asia.



Metsässä ollaan viihdytty viime aikoina muutenkin. Lähimaastosta löytyy hyviä marjanpoimintapaikkoja, Laika ja Jekku ovat usein olleet mukana mustikanpoiminnassa. Erääseen poimintapaikkaan kantautuu toisinaan ääniä läheiseltä ampumaradalta. Laika höristeli aluksi paukkeelle vähän korviaan, mutta parin kerran jälkeen kumpikaan koirista ei ole kiinnittänyt ääniin sen kummempaa huomiota.

Eilen ajelin Jekun kanssa Kankaanpäähän Ventelän vastaanotolle. Pojalta kuvattiin lonkat, kyynärät ja koko selkäranka sekä tutkittiin polvet. Reissu jännitti minua kovasti ja siksi unohdin kamerasta muistikortin kotiin, joten en saanut röntgenkuvista kuin pari melko kökköä kännykkäkuvaa. No, en sentään ajanut hermostuksissani 15 km tutusta risteyksestä ohi, kuten edellisellä kuvausreissulla Kosmon kanssa :P... Tuloksissa ei ilmennyt mitään dramaattista. Jekulla oli painoa 13,3 kg, sen polvet olivat 0/0 ja koko selkäranka terve. Lonkka- ja kyynärlausuntoja odotellaan Kennelliitosta, molemmissa päissä nivelet näyttivät siisteiltä. Lääkäri arvioi, että Jekun lonkat olisivat A tai B, kyynärät luultavasti 1/1. Kyynäristä totesi, että saattavat mennä ykkösiksi, koska kuvissa näkyi jotain sellaista pientä (en muista mitä termiä käytti), jota näkee silloin tällöin aktiivisilla nuorilla koirilla, kuten belgien kyynärkuvissa. Joka tapauksessa syytä huoleen tai harrastusten rajoittamiseen ei kuulema ole, joten jatkamme elämää entiseen malliin. Täytyy vielä jossain vaiheessa käyttää Jekku silmäpeilauksessa, jos vaikka osuisi kimppatilaisuus lähiseudulle.

Lauantaina meidän seura järjesti vuosittaiset suurtakkukisat eli seuranmestaruusskabat, joissa voittaja ratkeaa kolmen lajin perusteella: agility, pujottelu ja toko. Olin Jekun kanssa mölliluokan ainoa osallistuja, vaikka jäsenistöstä kyllä löytyy muitakin kisaamattomia koirakoita. Agilityradalla meidän ongelmat olivat lähestulkoon identtiset Agirodussa nähdyn suorituksen kanssa: en meinannut saada Jekkua pysymään lähdössä paikoillaan ja yhdessä kaarteessa se oli vähällä karata A-esteelle. Muuten meno oli sujuvaa. Pujottelukisassa keppien sisäänmenot eivät ottaneet ensiyrittämällä onnistuakseen, mutta kun aloitus saatiin kohdilleen, loppu toimi hyvin. Toko-osuudessa tehtävänä oli suorittaa luoksepäästävyys, minuutin paikkamakuu ja luoksetulo. Luoksepäästävyyden Jekku teki toista kertaa elämässään ja siihen nähden se meni hienosti, taisi liikkua aavistuksen tuomaria vastaan, kun hän tuli ihan lähelle. Paikkamakuussa pidin koiran hihnassa ja poistuin parin askeleen päähän. En olisi ikinä uskonut Jekun pysyvän maassa täyttä minuuttia, mutta niin se vain pysyi ja liikkeen ainoa virhe oli pieni ennakointi lopun perusasennossa. Luoksetulossa pidin myös koiran hihnan matkan päässä ja annoin lopun perusasentoon vähän käsiapua, sekin sujui ihan ok. Näillä suorituksilla Jekku siis pokkasi vuoden 2009 möllitakku-tittelin ja saatiin palkintohyllyymme kiertävä pokaali! :D


Jekku ja pokaali, johon pitäisi käydä kaiverruttamassa meidän nimet.

Koska olin ainoa paikalla ollut henkilö, joka ei osallistunut koirineen kisaavien luokkaan, tehtäväkseni osui agilityradan tuomarointi. Aiempaa tuomarointikokemusta mulla ei ollut kuin mätsärikehästä, mutta ihan kohtalaisesti kai silti onnistuin. Kontaktivirheitä ei tainut tehdä kukaan, jonkun verran nähtiin kieltoja ja rimojen tippumista. Haastavimmaksi asiaksi koin kieltojen tuomitsemisen, ei ollut aina helppoa arvioida ylittyikö estelinja vai ei. Pyrin tulkitsemaan kaikki suoritukset siten, että pienistä pyörähdyksistä tai himmailuista esteen edessä en kieltoa antanut, vaikka virallisissa kisoissa saattaa nähdä niistäkin sakotettavan.

Sunnuntaina ajeltiin Kankaanpäähän gööttien paimennustaipumustestiin, jossa koirat pääsivät kokeilemaan työntekoa muutaman hiehon kanssa. Oli hienoa päästä seuraamaan useamman eri koiran toimintaa eläinten parissa, reaktiot vaihtelivat päiväkävelystä todella kuumaan työskentelyyn. Lähestyessämme laidunta Jekku oli mulla hihnassa, se veti lehmiä kohti ja niskavillat nousivat pystyyn, taisi haukkuakin jonkun kerran. Koira ei vaikuttanut välinpitämättömältä eläinten suhteen, joten tuumin, että ehkäpä poika saattaisi jotain aloitetta vielä tehdäkin.


Aluksi kuljettiin ammujen perässä hihnassa.


Sitten päästettiin koira irti.

Kulkiessamme lehmien perässä hihnassa Jekku tuntui edelleen olevan kiinnostunut niistä, kehuimme sitä muutamasta oma-alotteisesta lähestymisestä ja haukusta. Irti päästyään Jekku liikkui välillä ihmisten edelläkin, muttei kuitenkaan lähtenyt liikuttamaan laumaa. Hiehot eivät olleet paimennettavina helpoimpia mahdollisia tapauksia, vaan kuulema huomattavasti kesympiä kuin rodun edellisessä testissä käytetyt lehmät. Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että pari hiehoa vaikutti rohkeammilta tapauksilta kuin ne eläimet, joita olen tuttavaperheen maitotilalla kohdannut. Tuomari kehotti meitä kokeilemaan vielä uudestaan siten, että Jekun kaveriksi laitumelle lähti paimennustaipumusta osoittanut koira. Helmi (Svedala Oyster Pearl) näyttikin hyvää esimerkkiä, mutta minusta vaikutti siltä, että toisen koiran läsnäolo pikemminkin passivoi kuin aktivoi Jekkua. Jätkä lähinnä seurasi minua ja antoi Helmin hoitaa työt lehmien kanssa. Tuloksena oli siis se, että Jekku ei tässä tilanteessa osoittanut paimennustaipumusta. Tarkemmin ottaen pöytäkirjassa luki seuraavaa: "Ensimmäinen kontakti kytkettynä: vetää taluttimessa, syöksyy eläimiä kohti. Ohjaajan auttaessa liikuttamaan eläimiä: ajaa liikkeelle epäröiden, lisää vauhtia myöhemmin. Loppukommentit / selvennykset: pelkää / peruuttaa, lähtee eteenpäin (ajamaan), mutta lopettaa. Saa apua toiselta koiralta, mutta ei syty."


Vähän noi kyllä kiinnostais...


Helmi pistää porukkaan vauhtia.

Tulos vastasi aika hyvin sitä käsitystä, joka mulla on Jekun perusluonteesta. Se on mielestäni urokseksi hieman pehmeä (vaikka joku koulutuskentällä meidät nähnyt varmaan mieltää asian toisinkin ;)). Jekku ei siis ole mikään tahdoton lapanen, se pärjää arkitilanteissa vaivattomasti eikä stressaa pienestä. Uusien, varsinkaan jonkunasteista kovapäisyyttä vaativien haasteiden edessä koira ei kuitenkaan yleensä ota ohjia itsevarmasti omiin tassuihinsa, vaan antaa ennemmin minun tai Laikan tehdä ratkaisut ja toimii sitten mukana. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä kokeilemaan paimennusta joskus vanhemmalla iällä uudestaan ja katsoa miten Jekku silloin käyttäytyisi.