Hiphei, mukavia uutisia terveysrintamalla: Laika ja Jekku kävivät molemmat Hakametsässä Sanna Elfvingin silmätarkastettavina ja terveitä olivat! Samalla reissulla tuli taas mieleen, että pitäisiköhän Laikalle hommata mikrosiru. Corgillahan on tunnistusmerkintänä tatuointi vasemmassa korvassa ja kun ikää on pian 7 vuotta, alkaa tatuointi olla parhaat päivänsä nähnyt ja siksi hieman hankalasti luettavissa.

Laikan kaverikoiraryhmä on saanut uuden vierailukohteen vanhusten dementiakodin rinnalle. Olemme käyneet nyt kaksi kertaa kehitysvammaisten nuorten asuntolassa ja täytyy sanoa, että siellä on ollut mukava vierailla. Asukkaat istuvat pyörätuoleissa ja ovat iloista porukkaa. Viimeksi Laika otti rapsuteltavana olon niin rennosti, että meinasi jopa torkahtaa pötköttäessään erään asukkaan pyörätuolin pöytälevyn päällä :-).



Jekku on jatkanut agilityn treenailua, yllä eilisen rataharjoitukset. Välillä me saadaan aikaiseksi ihan sujuvaakin pätkää (esim. radan 2 alkuosa A-esteelle saakka), välillä taas tuntuu siltä, ettei mikään oikein toimi. Edelleen ylivoimaisesti vaikein juttu on kepit radan osana. Kun Jekulla on vähänkin enemmän vauhtia ja kierroksia, se ei vaan malta keskittyä pujotteluun ja jää herkästi toistamaan samaa virhettä. Toivottavasti tähän on luvassa parannusta loppuvuoden aikana, sillä ensi viikolla meille pitäisi saapua kotiin kujamallinen keppisarja. Tilauksessa on myös kolmen kirjan sarja Clean Runin Source Bookeja. Minäkö välineurheilija?

Palasin muutaman kuukauden tauon jälkeen työelämään ja rakkaille koiraharrastuksille on siksi ollut nyt astetta rajallisemmin aikaa kuin kesällä. Agilitytreenit siirtyivät pari viikkoa sitten ulkosalta halliin ja siinä yhteydessä treeniryhmien kokoonpanot menivät uusiksi. Jekku saa nauttia talven ajan kolmen ihanan tytön seurasta (beagle, staffi ja cockeri), ryhmämme toisen uroksen (kiinanharjakoira) läsnäoloa jätkä ei taida ihan samassa määrin arvostaa ;). Sisäkauden koutsi veti meille treenejä myös viime talvena ja oli mukava kuulla hänen toteavan, että Jekun meno on kehittynyt sitten viime näkemän. Kotosalla olen ryhtynyt ehdollistamaan Jekkua naksuttimeen, mielessä on syksyn mittaan pyörinyt muutama juttu, joiden kouluttamisessa kuvittelisin voivani sitä hyödyntää.

Laikan tokoiluun olen hakenut vaihtelua tekemällä ruudun alkeisharjoittelua ja merkille lähettämistä. Ainakin siinä mielessä homma tuntuu toimivan, että corgi on aivan innoissaan, kun kaivan muovikartiot esille. Paikkamakuuseen olen lähtenyt hakemaan uutta varmuutta hyvin lyhyillä ja helpoilla harjoituksilla, tavoitteena varmasti onnistuneet suoritukset ja niistä hyvä palkkaus. Tällä hetkellä kriittinen etäisyys koirasta on about 10 askelta, jos poistun pidemmälle, se nousee herkästi istumaan. Jokusen kerran on treenattu noutoa, hyppyä ja kaukokäskyjä, niiden tilanteeseen olen melko tyytyväinen. Luoksetulon pysäytyksessä liikkeellelähtö ja pysäytys ovat toimineet parhaimmillaan varsin skarpisti, mutta pysäytystoistoja voimme tehdä kovin vähän, koska Laika ryhtyy ennakoimaan pysäytyskäskyä tosi herkästi. Vauhdin ylläpito tuntuu tällä hetkellä huomattavasti suuremmalta haastelta kuin se, saanko koiran pysähtymään täsmällisesti vai en.



Sunnuntaina kävin Jekun kanssa Vantaalla möllikisoissa. Virallista kisauraa emme tänä vuonna aloita, epävirallisia koitoksia pyritään kiertämään mahdollisuuksien mukaan. Mölliradan sai suorittaa kahteen kertaan ja parempi tulos jäi voimaan. Ensimmäisen startin alku oli hankala. Jekku ajautui 2-aidasta ohi ja kesti hetken, ennen kuin sain jätkän haltuuni. Hämmingin jälkeen jatkettiin rataa virheettömästi, mutta kaasua ohjattavastani ei oikein irronnut. Hölkkäämisen makua molemmissa starteissa. Kontaktiesteet olivat tihkusateen vuoksi hieman liukkaat ja varsinkin A-esteen alastulolla Jekku liikkui hitaasti, itsekin pyrin ohjaamaan kontaktit rauhallisesti varman päälle. Toinen kieltovirhe tuli ensimmäisen tyyliin eli koira ajautui 12-aidasta ulkokautta ohi. Toista starttia en enää itse jännittänyt yhtä paljon ja meno olikin sujuvampaa. Saatiin jälleen vitonen 2-aidan ohituksesta, loppurata sujui virheettömästi. Molempiin suorituksiin meni jokunen sekunti yliaikaa ja toisen startin tuloksella 10.09 sijoituttiin miniluokan neljänsiksi. Ihan jees reissu.

Viime viikolla meille kotiutui paljon puhuttu FURminator ja täytyy sanoa, että vehje on maineensa veroinen! Laikan karvanlähtö on ollut steriloinnin jälkeen vähäistä eikä corgista Furmiksellakaan paljon irronnut, mutta Jekun pohjavillan käsittelyyn se on aivan mainio peli. Eniten karvojen pöllyämistä tässä taloudessa taitaa kyllä aiheuttaa Niilo-kani, irtokarvan määrä sen uusiessa turkkiaan on jotain uskomatonta.

Kotkassa asuessamme osallistuin corgieni kanssa parina syksynä leikkimieliseen Speedrace-joukkuejuoksukilpailuun. Tampereella vastaava tapahtuma kantaa nimeä Mansen Murre ja 26. syyskuuta kävimme Jekun kanssa kokeilemassa vinttikoiraradalla pinkomista. Laika ei valitettavasti päässyt tällä kertaa mukaan, sillä täkäläisten säkärajojen mukaan se ei ole mini vaan mikro eikä tuttavapiiristämme ollut lähdössä kilpailuun muita alle 30-senttisiä koiria. Jekku pinkoi joukkueemme ankkurina 80 metriä aikaan 9,53 sekuntia. Ajanottosysteemi ei ollut mielestäni paras mahdollinen - esimerkiksi joukkuekaverini koiran kohdalla käsiaika lähti rullaamaan useita sekunteja ennen kuin se ylitti lähtölinjan. Noh, eipä niillä tuloksilla toki niin väliäkään, Jekulla tuntui olevan ainakin hauskaa :).


Jekku vauhdissa Kaupin vinttikoiraradalla. Kuvaaja Erkki Ruusunen.

Tänä viikonloppuna pääsimme Jekun kanssa varasijalta mukaan agilitykurssille, jossa vierailevana koutsina toimi Suomea pari viikkoa sitten agilityn MM-kisoissa hienosti edustanut Niina-Liina Linna. Lauantain osalta meidän treenit menivät ihan pilalle, Jekku vain nuuski koko ajan maata enkä saanut koiraan minkäänlaista otetta. Olin asiasta tosi harmissani ja hämmentynytkin. Onhan meillä ollut haahuiluongelmaa ennenkin, muttei koskaan noin pahana. Sitä paitsi nyt syksyn treeneissä Jekulla on ollut korkeat kierrokset, hyvä kontakti minuun eikä nuuskimisongelmia. Se on jopa haukkumalla vaatinut tekemistä. Myöhemmin sitten kuulin, että lauantaina meitä edeltävässä ryhmässä harjoitteli juoksuinen narttu, joten ehkä se selittää Jekun käytöstä.


Kontaktit onnistuivat Niina-Liina Linnan kurssilla kivasti. Kuvaaja Jari Salmela.

Tänään sunnuntaina treenit sujuivat jo selvästi paremmin. Täysin oma energinen itsensä Jekku ei vieläkään ollut, joten päätimme olla hinkkaamatta meille haastavimpia radanpätkiä (lähinnä keppien sisäänmenoa). Uutta asiaa opeteltaessa minun pitäisi kuitenkin pystyä keskittymään täysillä ohjaustekniikkaan eikä uhrata ajatustakaan sen jännittämiselle pysyykö koira varmasti matkassa vai ei. Kaikki kontaktiesteet toimivat tänään hyvin, jopa keinu suoritettiin ongelmitta radan osana. Parilla aitakuviolla sain koiran pyörimään melko mukavasti ja huomasin Jekun myös kestävän takaaleikkauksia paikoissa, jollaisiin en ole itse vielä uskaltanut niitä kokeilla. Koutsi totesi, että silloin kuin pääsin koirani kanssa vauhtiin, se luki rataa kohtalaisen hyvin. Tuosta radanlukutaidosta Jekku on aiemminkin saanut positiivista palautetta.

Linnan harjoitukset olivat siitä mukavia, että radoilla ei keskitty hirmuiseen kikkailuun, vaan treenattiin ihan perustekniikkojen sujuvuutta. Niillä pärjää pitkälle! Toivottavasti meille tarjoutuu joskus uusi mahdollisuus osallistua Niinun kurssille, sillä nyt koirani ei ollut parhaimmillaan emmekä siksi saaneet vierailevan kouluttajan asiantuntemuksesta irti niin paljon kuin olisi mahdollista.

Aurinkoinen syyssunnuntai tarjosi meille positiivisen yllätyksen. Menomatkalla totesin kepolle, että laatuarvosteluksi tuomari saattaa antaa ihan mitä tahansa - viimeksihän Jekku sai värityksensä vuoksi keltaisen nauhan. Koira seisoi ja liikkui kehässä kohtuullisen kivasti. Pöydällä se suhtautui tuomariin ystävällisesti, yritti jopa pussata, mutta pakitti kuitenkin hampaita tarkistettaessa. Pienen säätämisen jälkeen purukalusto saatiin katsottua, mutta sitä täytyy kyllä edelleen harjoitella.

Unkarilaistuomari Annamaria Tarjan arvosteli Jekun seuraavasti:

"The head is correct to the age. Correct ears. Excellent front. Deep chest. Little long loin. Correct tail and hindlegs. The top hair is little too smooth."  Vapaa suomennos: "Pää on ikään nähden oikeanlainen. Oikeanlaiset korvat. Erinomainen etuosa. Syvä rinta. Hieman pitkä lanneosa. Oikeanlainen häntä ja takajalat. Päällyskarva on hieman liian pehmeää." --> NUO ERI2 ja PU4!

Kiva reissu siis. Tällä hetkellä meillä ei ole näyttelysuunnitelmia, katsotaan jos ensi vuoden puolella veisin pojan jonnekin näytille.

Loppukesäämme piristänyt hakukurssi on päättynyt. Viimeisellä treenikerralla harjoitusten keskilinjaksi valittiin pieni hiekkatie, jolta tehtiin kolme pistoa maastoon. Jekulla oli jälleen hyvä työmotivaatio ja se irtosi lähetyksissä sujuvasti maalimiestä kohti. Kouluttaja suositteli meille hakuryhmään hakeutumista, mikäli sellaiseen vain on mahdollisuus, koska koiralla on lahjoja lajiin ja se selvästi pitää nenänkäyttöhommista. Katsotaan, katsotaan... Pidin kurssista kovasti ja syvempi tutustuminen lajiin kiinnostaa, mutten ole varma onko nyt paras mahdollinen ajankohta sitoutua uuteen harrastukseen.

Elokuun lopussa osallistuin Jekun kanssa Timo Rannikon agilitykoulutukseen. Radat olivat meidän tasolle vähintäänkin haastavia, mutta oli todella mukavaa päästä testailemaan osaamisensa rajoja ja hinkata tekniikkoja. Päällimmäisenä palautteena viikonlopusta jäi käteen se, että koiran tulee saada tekemisestään "lisää liksaa" ja minun pitää harjoitukset riittävän lyhyinä pätkinä, jotta ohjaukseni pysyy selkeänä. Koiran suoritukset ovat kuulema hyviä silloin, kun se tietää varmasti mitä tulee tehdä ja onnistumisten kautta opin luottamaan koiraani paremmin. Keppien sisäänmenoa meidän tulee harjoitella erikseen, tällä hetkellä se onnistuu radan osana kovin harvoin. Muutenkin pujottelusta pitäisi saada itsenäisempää, koska Jekku vilkaisee herkästi mua kesken keppien ja silloin sen rytmi hajoaa. Lisäksi pitäisi opetella aloittamaan valssit aikaisemmin. Koira sai kouluttajalta kehuja siitä, että se käyttää kroppaansa hyvin ja kykenee tiiviisiin käännöksiin. Viikonlopun opeissa riittää meille tekemistä pitkäksi aikaa :).


Jekku 18 kk.

Kepit ovat tosiaan meille tällä hetkellä selvästi ongelmallisin este. Renkaalla ollaan edistytty, se on parissa treenissä toiminut radan osana ongelmitta, esimerkiksi ao. harjoituksessa. Samoin keinuun on uskallettu ensimmäistä kertoja yhdistää edeltävä este. Yksi harjoittelemisen arvoinen juttu olisivat persjätöt. Esimerkiksi 3. syyskuuta yritin kovasti soveltaa persjättöä radan 3/4-väliin, mutta ei se vaan vielä oikein tuollaisissa paikoissa toimi. Takaaleikkauksia (12/13-väli) Jekku tuntuu jo kestävän jonkun verran, mutta suorilla irtoamisessa olisi parantamisen varaa.



Kuudes päivä poikettiin Pirkkalan Piskien möllikisoissa. Paikka oli siitä hyvä, että rata-aluetta ympäröi verkkoaita ja yleisöä oli vain yhdellä sivulla. Suoritimme kaksi rataa, joista ensimmäinen oli megamölleille (mustat numerot) ja toinen mölleille (punaiset numerot).



Megamöllirata oli mukavan helppo. Koira pysyi lähdössä ja oli kuulolla. Ainoa etukäteispohtimista aiheuttanut kohta oli 4-aidalle vienti, siinä nappasin Jekkua "nenästä kiinni" heti 3-putken ulostulon koirasta katsoen oikealla puolella ja homma toimi. Puomin alastulokontaktin poika otti hieman hitaasti. Joka tapauksessa siisti rata, nollatulos ja selkeästi alle ihanneajan.

Mölliratakin alkoi hyvin, koira pysyi taas lähdössä. Vein Jekun kuitenkin tällä kertaa liian tiukassa kulmassa 4-aidalle, jolloin rima tippui ja rupesin hämmennyksissäni ohjaamaan aivan liian hätäisesti. Kilpajuoksusta koiran kanssa seurasi se, että Jekku ei pysähtynyt puomin alastulolle lainkaan - ennenkuulumatonta! Käskytin koiran takaisin tekemään kontaktin kunnolla ja otin siis tietoisen hylsyn. Loppuradan ajan mulla oli edelleen pakka sekaisin ja käännöksistä tuli liian pitkiä, esimerkiksi 11-putkelle viedessä koira oli vähällä edetä 4-aidalle. Valssasin 13/14-välissä ja silloinkin koira meinasi jatkaa matkaansa suoraan eteenpäin. Lähestymiskulma 14-aidalle meni sen myötä liian ahtaaksi ja rima tippui. Kolmesta virheestä huolimatta poistuimme radalta alle ihanneajan. Jäi vähän harmittamaan, että rupesin sillä tavalla kiirehtimään, mikä vaikutti tietysti myös Jekun käytökseen. Mutta oli noissa kisoissa paljon hyvääkin, koira pysyi mulla paremmin hanskassa kuin aiemmissa kisatilanteissa eikä pelleillyt lähdöissä.

Agilityn lisäksi ollaan harjoiteltu esiintymistä TAMSKin treeneissä, sunnuntaina kun olisi pitkästä aikaa mentävä kehään. Täytyy myöntää, että mun oma motivaatio näyttelytreenien suhteen on heikko... En ylipäänsä ole hankkinut gööttiäni näyttelyitä silmällä pitäen, harjoittelu on melko puisevaa puuhaa ja odotteluvaiheissa Jekku haukkuu herkästi. Se liikkuu ja seisoo mielestäni yleensä kivasti, treeneissä ollaankin käyty lähinnä pöytäkopeloinnin vuoksi. Harjoittelusta huolimatta Jekku on edelleen pöydällä levoton, menee sinne kyllä mielellään, muttei osaa rauhoittua. Minulle se näyttää purukalustonsa ihan nätisti, mutta vieraalle ei meinaa aina malttaa. Enpä tiedä kauanko tuota pöytähommaa pitäisi jauhaa, jotta edistystä tapahtuisi, toistaiseksi en ole ainakaan huomannut merkittävää parannusta. Puuh.

Sähköpostiin kolahti tänään Kennelliiton lausunto Jekun röntgenkuvista ja tulokset olivat iloista luettavaa: lonkat A/A ja kyynärät 0/0.

Jekku osallistuu muutaman viikon päästä vuoden ensimmäiseen ja luultavasti myös viimeiseen näyttelyynsä, joten kävimme eilen mätsärissä verestämässä esiintymistaitoja. Hakametsän hallilla oli aivan tuhottomasti väkeä, pelkästään pieniin koiriin oli ilmoittautunut 79 osallistujaa. Luokan tuomaroi cairnterriereitä kasvattava Tuula Aho. Liikkuminen ja seisominen sujuivat ihan kivasti, pöydällä Jekku oli taas hieman rauhaton. Tuomari totesi, että koiralla on mukava luonne, hyvä lihaskunto ja hyvät liikkeet, mutta piti sen etuosaa turhan suorana. Pitkäksi venynyt ilta päättyi kivaan yllätykseen, kun Jekku sijoittui suuren koiramäärän joukosta sinisten kolmoseksi.

Viikonloppu vierähti Timo Rannikon agilitykoulutuksessa, siitä lisää myöhemmin.

Jekun hakukurssi on jatkunut mukavissa merkeissä ja nyt jo etukäteen vähän harmittaa, ettei se kestä elokuuta pidempään. Toisella treenikerralla oli kurja sää: satoi, tuuli oli heikkoa ja sen suunta vaihtui toisinaan nopeasti. Kun ryhdyimme hakemaan ensimmäistä maalimiestä vaikutti vähän siltä, että onkohan koira ollenkaan jyvällä siitä mitä pitäisi tehdä. Hetken haahuilun jälkeen Jekku kuitenkin sai selvästi kiinni hajusta ja alkoi pyrkiä reippaasti maalimiestä kohti. Etsimme sadekelissä vielä kaksi ukkoa lisää ja harjoittelimme niiden myötä myös koiran lähettämistä. Ensimmäisellä lähetyksellä Jekku oli hieman hämillään, mutta toisella kerralla jo ampaisi vauhdilla maalimiehen luo. Treenit olivat kelistä huolimatta kivat - oli ilo nähdä kuinka kaikki koirat oivalsivat homman idean ensimmäistä kertaa paremmin ja toimivat varmemmin. Ja ennen kaikkea nauttivat työnteosta :).

Viikkoa myöhemmin treeniolosuhteet olivat huomattavasti mukavammat, aurinko paistoi ja tuulen seuraaminenkin oli itselle helpompaa. Jekku kävi heti paikalle tullessamme kierroksilla, oli todella energinen ja tiesi täsmälleen mitä olimme metsään tulleet tekemään. Haettavana oli jälleen kolme maalismiestä, tällä kertaa jo astetta pidemmästä matkasta paikoin vaikeakulkuisella hakkuuaukealla. Heti ensimmäisen äijän kohdalla Jekku sai nopeasti kiinni hajusta ja alkoi edetä todella määrätietoisesti oikeaan suuntaan. Kouluttajamme totesi, että Jekun koko olemus muuttui, kun se sai hajun ja lähti liikkumaan kohti maalimiestä. Se työskenteli keskittyneesti, samalla innokkaasti ja todellakin käytti nenäänsä loppuun saakka eikä esimerkiksi yrittänyt hakea näköhavaintoa etsittävästä kohteesta. Kun Jekku pääsi lähetystilanteessa irti, se ei vilkaissutkaan minua, vaan lähti varman oloisesti suoraan maalimiehen luo. Olin todella otettu siitä, miten hienosti koirani toimi! Myös toinen maalimies löytyi mallikkaasti, samoin kolmas, joskin viimeisessä harjoituksessa koirassa näkyi jo hieman väsymystä eivätkä sen reaktiot olleet yhtä voimakkaita kuin alussa. Harjoitusten päätteeksi kouluttajamme totesi Jekun olleen päivän paras koira ja osoittaneen lahjoja haku- / pelastuskoiraksi. Sillä on hyvä motivaatio, halu mennä ihmisen luo ja keskittynyt työskentelytapa. Ilmaisua emme ole kurssilla harjoitelleet, mutta kouluttaja totesi, että odotteluvaiheessa kuullusta haukusta päätellen ilmaisu tuskin tuottaisi Jekulle ongelmia.

Agilityharjoituksiakin ollaan jatkettu. Lähdössä pysymiseen on tullut varmuutta, sen sijaan Jekun nenän eksyminen maahan tuottaa jossain määrin harmaita hiuksia. Kun muistan kehua, kannustaa ja olla superiloinen ohjaaja, kontakti pysyy paremmin minussa, mutta kovasti työtä se teettää. Tekniikkapuolella ollaan tutustuttu pakkovalssiin, twistiin ja backlappiin. Niitä voisi käydä tässä joku päivä käydä treenailemassa itsenäisesti ja muistella samalla vaikka vähän keppien sisäänmenoja. Useampikin tuttu on kysynyt milloin Jekku menee kisoihin (18 kk tulee täyteen parin viikon päästä). Vastaus on, että en tiedä. Ei ainakaan ihan lähiaikoina. Mulla on ollut kohtuuhyvä fiilis meidän edistymisestä, mutta haluan itselleni varmemman olon ennen kuin lähdetään edes kokeilemaan. Mikäs kiire tässä, katsellaan...

Laikan tokoilun suhteen olen ollut vähällä heittää hanskat tiskiin. Paikkamakuu on niin heikoissa kantimissa, että avoimen luokan korkkaaminen tänä vuonna taitaa jäädä haaveeksi. Edessä on melkoinen urakka, jos liikkeestä aikoo saada kisakelpoisen enkä totta puhuen tiedä riittääkö mulla motivaatio siihen. Pitäisi järjestää PALJON makuutilanteita muiden koirien kanssa ja kun en tunne kotikuntani alueelta ketään tokoharrastajaa, saisin ajella jokaista harjoitusta varten vähintään 15 km suuntaansa ja ääh... Niin. Tiedän, että optimaalisessa vireessä Laika kykenee hienoihin tokosuorituksiin, mutta minä en vaan saa tuosta koirasta ulos sitä, mihin se parhaimmillaan pystyy. Itseni lisäksi ehkä kaksi ihmistä tuntee Laikan luonteen niin hyvin, että heillä on realistinen käsitys siitä miten haastavaa kyseisen koiran kouluttaminen voi olla. Toisaalta en haluaisi jättää Laikaa tästäkin lajista eläkkeelle, sillä ikää koiralla on vasta 6, marraskuussa 7 vuotta. Mulla on jo nytkin huono omatunto siitä, että touhuan enemmän Jekun kuin Laikan kanssa, joten tokotreenien pyyhkiminen kalenterista tuskin auttaisi asiaa. Ja Laikassa kuitenkin on ainesta muuhunkin kuin kaverikoiraksi ja lenkkikaveriksi. Vaikka tottakai se on meille rakas ja arvokas harrastuksistaan ja saavutuksistaan riippumatta. Ihana, itsepäinen, ainutlaatuinen otus. Ikuisesti ensimmäinen.


Laika joulukuussa 2008, hyvin itsensä näköisenä ja oloisena.

Mulla on jo pidemmän aikaa ollut haaveena tutustua koirani kanssa omaksi iloksemme johonkin nenänkäyttölajiin. Koska en koiramaailman sitä puolta tarkemmin tunne, mulla on ollut jonkunmoinen kynnys ottaa yhteyttä pk-harrastajiin ja tiedustella aiheesta. Jokunen viikko takaperin satuin huomaamaan, että Pia Pursiainen vetää pienimuotoisia hakukursseja, joten kyselin mahtuisinko Jekun kanssa mukaan. Kyllä mahduttiin, ja niinpä me nyt opiskellaan elokuun ajan nenänkäytön perusjuttuja kolmen koirakon ryhmässä. Kurssin tarkoituksena on opettaa koirille nimenomaan ilmavainuista nenänkäyttöä henkilöetsinnässä. Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin sopivia palkkaustapoja ja tehtiin reaktioharjoituksia. Jekku oli kovasti Pian lihaherkkujen perään, joten päätimme palkata koiraa niillä. Teimme kunkin koiran kanssa kaksi pientä hakuharjoitusta, joissa etsittiin maastoverkon alle piiloutunut maalimies. Ohjaajan tehtävänä oli seurata merkistä tuulen kääntymistä ja sen mukaan vaihdella lähestymiskulmaa. Molemmilla kerroilla Jekku "merkkasi" maalimiehen kouluttajan mukaan jo hieman kauempaa, mutta oli epävarma siitä saiko kohteen luo mennä vai mitä tyypille oikeastaan pitäisi tehdä. Jatkoimme siis lähestymistä ja kun koira reagoi maalimieheen kunnolla, sitä kehuttiin ja löydöstä pyrittiin tekemään superhieno juttu. Jälkimmäisellä kerralla Jekku oli liikuttavan tohkeissaan sekä kouluttajalta, ohjaajalta että maalimieheltä saamistaan kehuista :). Harjoituksissa näkyi mielestäni sama juttu kuin paimennustaipumustestissä eli se, että Jekun kanssa on tähän mennessä harrastettu aika ohjaajasidonnaisia juttuja. Jatkossa vahvistetaan siis koiran käsitystä siitä, että maalimiehen luo voi hakeutua itsenäisesti ja että kohteen löytäminen on kerrassaan upea asia.



Metsässä ollaan viihdytty viime aikoina muutenkin. Lähimaastosta löytyy hyviä marjanpoimintapaikkoja, Laika ja Jekku ovat usein olleet mukana mustikanpoiminnassa. Erääseen poimintapaikkaan kantautuu toisinaan ääniä läheiseltä ampumaradalta. Laika höristeli aluksi paukkeelle vähän korviaan, mutta parin kerran jälkeen kumpikaan koirista ei ole kiinnittänyt ääniin sen kummempaa huomiota.

Eilen ajelin Jekun kanssa Kankaanpäähän Ventelän vastaanotolle. Pojalta kuvattiin lonkat, kyynärät ja koko selkäranka sekä tutkittiin polvet. Reissu jännitti minua kovasti ja siksi unohdin kamerasta muistikortin kotiin, joten en saanut röntgenkuvista kuin pari melko kökköä kännykkäkuvaa. No, en sentään ajanut hermostuksissani 15 km tutusta risteyksestä ohi, kuten edellisellä kuvausreissulla Kosmon kanssa :P... Tuloksissa ei ilmennyt mitään dramaattista. Jekulla oli painoa 13,3 kg, sen polvet olivat 0/0 ja koko selkäranka terve. Lonkka- ja kyynärlausuntoja odotellaan Kennelliitosta, molemmissa päissä nivelet näyttivät siisteiltä. Lääkäri arvioi, että Jekun lonkat olisivat A tai B, kyynärät luultavasti 1/1. Kyynäristä totesi, että saattavat mennä ykkösiksi, koska kuvissa näkyi jotain sellaista pientä (en muista mitä termiä käytti), jota näkee silloin tällöin aktiivisilla nuorilla koirilla, kuten belgien kyynärkuvissa. Joka tapauksessa syytä huoleen tai harrastusten rajoittamiseen ei kuulema ole, joten jatkamme elämää entiseen malliin. Täytyy vielä jossain vaiheessa käyttää Jekku silmäpeilauksessa, jos vaikka osuisi kimppatilaisuus lähiseudulle.

Lauantaina meidän seura järjesti vuosittaiset suurtakkukisat eli seuranmestaruusskabat, joissa voittaja ratkeaa kolmen lajin perusteella: agility, pujottelu ja toko. Olin Jekun kanssa mölliluokan ainoa osallistuja, vaikka jäsenistöstä kyllä löytyy muitakin kisaamattomia koirakoita. Agilityradalla meidän ongelmat olivat lähestulkoon identtiset Agirodussa nähdyn suorituksen kanssa: en meinannut saada Jekkua pysymään lähdössä paikoillaan ja yhdessä kaarteessa se oli vähällä karata A-esteelle. Muuten meno oli sujuvaa. Pujottelukisassa keppien sisäänmenot eivät ottaneet ensiyrittämällä onnistuakseen, mutta kun aloitus saatiin kohdilleen, loppu toimi hyvin. Toko-osuudessa tehtävänä oli suorittaa luoksepäästävyys, minuutin paikkamakuu ja luoksetulo. Luoksepäästävyyden Jekku teki toista kertaa elämässään ja siihen nähden se meni hienosti, taisi liikkua aavistuksen tuomaria vastaan, kun hän tuli ihan lähelle. Paikkamakuussa pidin koiran hihnassa ja poistuin parin askeleen päähän. En olisi ikinä uskonut Jekun pysyvän maassa täyttä minuuttia, mutta niin se vain pysyi ja liikkeen ainoa virhe oli pieni ennakointi lopun perusasennossa. Luoksetulossa pidin myös koiran hihnan matkan päässä ja annoin lopun perusasentoon vähän käsiapua, sekin sujui ihan ok. Näillä suorituksilla Jekku siis pokkasi vuoden 2009 möllitakku-tittelin ja saatiin palkintohyllyymme kiertävä pokaali! :D


Jekku ja pokaali, johon pitäisi käydä kaiverruttamassa meidän nimet.

Koska olin ainoa paikalla ollut henkilö, joka ei osallistunut koirineen kisaavien luokkaan, tehtäväkseni osui agilityradan tuomarointi. Aiempaa tuomarointikokemusta mulla ei ollut kuin mätsärikehästä, mutta ihan kohtalaisesti kai silti onnistuin. Kontaktivirheitä ei tainut tehdä kukaan, jonkun verran nähtiin kieltoja ja rimojen tippumista. Haastavimmaksi asiaksi koin kieltojen tuomitsemisen, ei ollut aina helppoa arvioida ylittyikö estelinja vai ei. Pyrin tulkitsemaan kaikki suoritukset siten, että pienistä pyörähdyksistä tai himmailuista esteen edessä en kieltoa antanut, vaikka virallisissa kisoissa saattaa nähdä niistäkin sakotettavan.

Sunnuntaina ajeltiin Kankaanpäähän gööttien paimennustaipumustestiin, jossa koirat pääsivät kokeilemaan työntekoa muutaman hiehon kanssa. Oli hienoa päästä seuraamaan useamman eri koiran toimintaa eläinten parissa, reaktiot vaihtelivat päiväkävelystä todella kuumaan työskentelyyn. Lähestyessämme laidunta Jekku oli mulla hihnassa, se veti lehmiä kohti ja niskavillat nousivat pystyyn, taisi haukkuakin jonkun kerran. Koira ei vaikuttanut välinpitämättömältä eläinten suhteen, joten tuumin, että ehkäpä poika saattaisi jotain aloitetta vielä tehdäkin.


Aluksi kuljettiin ammujen perässä hihnassa.


Sitten päästettiin koira irti.

Kulkiessamme lehmien perässä hihnassa Jekku tuntui edelleen olevan kiinnostunut niistä, kehuimme sitä muutamasta oma-alotteisesta lähestymisestä ja haukusta. Irti päästyään Jekku liikkui välillä ihmisten edelläkin, muttei kuitenkaan lähtenyt liikuttamaan laumaa. Hiehot eivät olleet paimennettavina helpoimpia mahdollisia tapauksia, vaan kuulema huomattavasti kesympiä kuin rodun edellisessä testissä käytetyt lehmät. Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että pari hiehoa vaikutti rohkeammilta tapauksilta kuin ne eläimet, joita olen tuttavaperheen maitotilalla kohdannut. Tuomari kehotti meitä kokeilemaan vielä uudestaan siten, että Jekun kaveriksi laitumelle lähti paimennustaipumusta osoittanut koira. Helmi (Svedala Oyster Pearl) näyttikin hyvää esimerkkiä, mutta minusta vaikutti siltä, että toisen koiran läsnäolo pikemminkin passivoi kuin aktivoi Jekkua. Jätkä lähinnä seurasi minua ja antoi Helmin hoitaa työt lehmien kanssa. Tuloksena oli siis se, että Jekku ei tässä tilanteessa osoittanut paimennustaipumusta. Tarkemmin ottaen pöytäkirjassa luki seuraavaa: "Ensimmäinen kontakti kytkettynä: vetää taluttimessa, syöksyy eläimiä kohti. Ohjaajan auttaessa liikuttamaan eläimiä: ajaa liikkeelle epäröiden, lisää vauhtia myöhemmin. Loppukommentit / selvennykset: pelkää / peruuttaa, lähtee eteenpäin (ajamaan), mutta lopettaa. Saa apua toiselta koiralta, mutta ei syty."


Vähän noi kyllä kiinnostais...


Helmi pistää porukkaan vauhtia.

Tulos vastasi aika hyvin sitä käsitystä, joka mulla on Jekun perusluonteesta. Se on mielestäni urokseksi hieman pehmeä (vaikka joku koulutuskentällä meidät nähnyt varmaan mieltää asian toisinkin ;)). Jekku ei siis ole mikään tahdoton lapanen, se pärjää arkitilanteissa vaivattomasti eikä stressaa pienestä. Uusien, varsinkaan jonkunasteista kovapäisyyttä vaativien haasteiden edessä koira ei kuitenkaan yleensä ota ohjia itsevarmasti omiin tassuihinsa, vaan antaa ennemmin minun tai Laikan tehdä ratkaisut ja toimii sitten mukana. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä kokeilemaan paimennusta joskus vanhemmalla iällä uudestaan ja katsoa miten Jekku silloin käyttäytyisi.

Vähän aikaa jaksoin harmitella Agirodun epäonnistumista, mutta onneksi sen jälkeen ollaan koettu treeneissä useita onnistumisen ja oivaltamisen tunteita. On hinkattu takaaleikkauksia, harjoiteltu paljon lähdössä pysymistä, viety koira karkaamisesta autoon jäähylle ja tehty onnistuneita pujotteluja keppejen molemmin puolin. Viime torstaina havaittiin, että Jekku suorittaa renkaan erinomaisesti ohjatessani sitä oikealta puolelta, mutta liikkuessani koiran vasemmalla puolella se hyppää oikeaan osoitteeseen korkeintaan tuurilla. Arvokas huomio ja ongelman korjaamiseksi saatiin mainiot treeniohjeetkin.

Molempien koirien kanssa ollaan myös käyty koirakoulussa, Laikan ohjatut treenit tosin jäivät nyt muutamaksi viikoksi kesätauolle. Laikan murheenkryyni on edelleen paikkamakuu: AVOn suoritukseen on tuskastuttavan pitkä matka, kun ALO-makuukaan ei tahdo enää onnistua. Mahdollisuuksia harjoitella paikkamakuuta muiden koirien kanssa on ollut liian harvoin ja se näkyy epävarmuutena. Toinen vaikeaksi kokemani liike eli nouto on sen sijaan edistynyt erillisten "hupailunoutojen" avulla, Laika tuo kapulan nyt selvästi iloisemmin ja reippaammin. Pitovarmuudessa ja lopun perusasennossa on edelleen työtä. Hyppy on muuten kohtuuhyvällä mallilla, mutta pyrin opettamaan koiran istumaan kauemmaksi esteestä, jotta paluuhyppy olisi sujuvampi. Muissa liikkeissä on vähintään hitautta tai epätarkkuutta siellä täällä, joten harjoiteltavaa meillä kyllä riittää.

Jekun kanssa tottelevaisuustreeneissä on tapahtunut selvää edistymistä. Aikasemmin oma keskittymiseni meni tunnin alussa pitkälti koiran haukkumisen ja hössöttämisen hallintaan, mutta nyt päästään koko ajan nopeammin itse asiaan. Moni harjoitus sujuu melko kivasti tekemiimme toistomääriin nähden. Seuraamispätkät ovat nättejä, paikallapysyminen on parantunut, hyppy alkaa käsiavuin hahmottua. Jättävien liikkeiden alkeitakin ollaan tehty siten, että minä pakitan Jekun edessä. Kaksissa viimeisissä ohjatuissa treeneissä olen huomannut, että meillähän on ollut itse asiassa hauskaa yhdessä! Koira tuntuu tykkäävän työnteosta, joten enpä tiedä pitäisikö ruveta opettelemaan asioita kisoja silmällä pitäen? Tähän mennessä kyse on ollut lähinnä arkitottelevaisuudesta ja satunnaisesta aivojumpasta, tokon suhteen Jekulle ei siis ole ollut lainkaan suunnitelmia tai tavoitteita. Hmm...

Ai niin! Sain ilokseni valokuvia Jekun ensimmäisistä möllikisoista: http://kata.kuvat.fi/kuvat/Jekku/Agility/

Kesän paras koiratapahtuma on taas koettu. Vietin Agirodussa sekä lauantain että sunnuntain, vaikka viikonlopun ainokainen oma starttini ajoittuikin tapahtuman loppumetreille. Nastolan urheilukeskus oli kisapaikkana toimiva: hyvät lämmittelyalueet ja lenkkimaastot, autonkin sai lähelle parkkiin eikä järjestelyistä ollut valittamista. Paikalla oli paljon erinäisistä harrastuskuvioista tuttuja koirakkoja ja moni heistä teki erinomaisia tuloksia, joten oli hienoa olla mukana katsomossa! Pukukulkue näytti muuten aika vaisulta tänä vuonna, en tiedä oliko osallistujia aiempaa vähemmän vai mistä moinen vaikutelma.


Agirodun Region's-göötit eli Jekku, Fiia ja Lana viikonlopun koitosten jälkeen.

Mikäli olin joskus kuvitellut osaavani ohjata Jekkua, luulot karisivat tehokkaasti sunnuntain joukkueviestissä. Odotellessa fiilis oli vielä hyvä, vaikka jännittikin pirusti. Kävimme lenkillä Terhin kanssa ja teimme pari pientä pätkää lämmittelyesteillä, koira pysyi hallinnassa ja otti kontaktit kivasti. Alojoukkueiden rata oli mukavan ja sujuvan oloinen, mutta samaa ei voi sanoa meidän suorituksestamme. Jekku kävi kierroksilla ja tapahtui se, mitä olin etukäteen pelännytkin. Jätkä karkasi heti lähdössä täysin käsistä, kävi moikkaamassa porukkaa radan reunoilla ja hetken aikaa sen ulkopuolellakin :( Ihme kyllä sain vielä palautettua Jekun esteille eikä se sen jälkeen karannut uudestaan. Varsinaisen suorituksen aikana ei taidettu tehdä ratavirhettä kuin vitosen verran, kun koira ajoi yhdestä aidasta ohi, mutta karkailun vuoksi pistesaldo oli 45 ja aikaa tuhrautui 68,65 sekuntia. Joukkueen muut göötit tekivät onnistuneet radat, mutta meidän mokailujen takia sijoitus oli 7. (13 joukkueesta 11 sai tuloksen, kaksi hylättiin). Harmittaa vieläkin. Ja nyt todella hahmotan kuinka paljon työtä on edessä ennen kuin voin luottaa siihen, että Jekku pysyy hallinnassani kisatilanteessa. Olin pikkuisen haaveillut virallisen kisauran avauksesta oman seuran kentällä syyskuussa, mutta nyt ajatus tuntuu utopistiselta. No, parempi kai tehdä nämä havainnot nyt ensimmäisten möllistarttien aikaan kuin myöhemmin :P...


Yritettiin ottaa edustuskuva :D

Ensi kesänä Agirodun järjestää Ylöjärven koirakerho, joten tapahtuma saadaan jälleen tänne meidän suunnalle Teivoon. Jee, kaikki mukaan!

( Muutama kuva, lähinnä gööteistä. )

Huh hellettä! Kuuma sää hyydyttää Laikan helposti eikä Jekun olokaan ole aina täysin vaivattomalta näyttänyt. Ollaan siis pyritty keskittämään ulkoilut viime päivinä aamuvarhaiseen ja iltamyöhään. Lisäksi eilen käytiin tutustumassa naapurikunnan koirarantaan. Laika suostui tyylilleen uskollisena kastelemaan vain tassunsa. Jekku kahlaili namin perässä suht reippaasti, mutta varsinaiseen uimiseen göötti ei rohkaistunut. Jatketaan tilaisuuden tullen harjoittelua - eipähän tuota omaakaan talviturkkia ole vielä tullut heitettyä ;).


Jekku ja isäntä totuttelevat veteen.


Kokeiltiin uusia liivejäkin.

Viime torstain agilitytreenit menivät melko heikosti. Jekku karkaili eikä oikein malttanut keskittyä harjoitteluun, jouduin kantamaan sen autoon jäähylle ennen kuin saatiin mitään järkevää aikaiseksi. Epäonnistumisen tunteista huolimatta päätin, että lähtisimme sunnuntaina ensimmäistä kertaa möllikisoihin. Houkuttimena toimi Lammin Seudun Koirakerhon järjestämien kisojen huippumölliluokka, jossa lupailtiin olevan ainoastaan aitoja ja putkia. Lopulta uskaltauduin mukaan myös varsinaiseen mölliluokkaan, jossa radalta puuttuivat pujottelu, rengas, pussi ja keinu. Tuomarina molemmissa luokissa oli Tomi Niemi.

Jännitin kisoja suhteettoman paljon eikä asiaa juuri auttanut se, että olimme starttivuorossa koko porukan ensimmäisinä. Huippumöllirata ei ollut vaikea (kts. ratapiirros, muutaman aidan asento taisi tosin hieman heittää tuosta?), mutta suorituksen tekeminen vieraassa paikassa, vierailla esteillä ja yleisön edessä antoi syyn pelätä torstain kaltaista häröilyä. Suoritimme kuitenkin radan virheittä, loppusuoraa edeltäneellä persjätöllä mulle tuli kiire, mutta muuten meno oli mallikasta. Tuloksena -12,43 ja sijoitus mineissä 1./6.

Varsinaisella mölliradalla koira ei enää pysynyt yhtä hyvin hanskassa. Jekku karkasi lähdössä, mutta sellaiseen suuntaan, ettei ehtinyt ylittää lähtölinjaa. Sain koiran takaisin haltuun ja kasiaitaan saakka etenimme mukavasti. Erityisen iloinen olin siitä, että suoritimme kutosesteenä olleen pöydän oikein, vaikka emme ole harjoitelleet estettä muistaakseni koskaan. Tai korkeintaan kerran talvella. Ysiesteen ulkokaarteessa Jekku sinkosi moikkaamaan reunalta bongaamaansa ratahenkilöstöä, siitä kohdasta napsahti eka kieltovirhe. Sama juttu tapahtui myös 11-putken jälkeen. Sain kuitenkin molemmissa paikoissa palautettua koiran radalle ja pääsimme maaliin saakka. Ratavirhettä siis 10, yliaikaa 18,92 eli tulos 28,92 ja sijoitus 5./6. Vaikka tuo karkailu ei mikään toivottava asia olekaan, niin olen kuitenkin melko tyytyväinen päivän suorituksiin. Kaikki esteet, myös kontaktit, tuli nimittäin suoritettua sääntöjen mukaisesti enkä tehnyt varsinaisia ohjausvirheitä. Kenties voimme selvitä ensi viikon Agirodusta hengissä... jos Jekku ei karkaa Nastolassa radalta, ohjaaja on enemmän kuin onnellinen!

Laikan kaverikoiraryhmä jäi kesätauolle vakiokohteestaan, vanhusten dementiakodista. Lähikuukausina koirat vierailevat leireillä ja tapahtumissa, joista ensimmäinen oli näkövammaisten lasten kesäleiri. Valtaosa lapsista oli varsin puheliaita ja tutki koiria tarkkaan kirsusta hännänpäähän. Laika otti tilanteen rauhallisesti ja pusutti innokkainta rapsuttelijaa hienovaraisesti nenänpäähän. Täytyy sanoa, että hötkyilemättömän perusluonteen lisäksi koirallani on tietynlaista tilannetajua, josta pidän.

Jekku on jatkanut agilityharjoituksia keskittyen erityisesti puomiin, keinuun ja renkaaseen. Olemme pitäneet rataharjoitukset lyhyinä ja panostaneet ensisijaisesti estevarmuuden vahvistamiseen. Juhannuksen vietimme mökillä Saarijärvellä ja samalla reissulla tarjoutui hieno mahdollisuus treenata vieraassa paikassa ja vierailla esteillä. Terhi, Lana ja Fiia asuvat vartin ajomatkan päässä mökiltä, joten sunnuntaina kävimme sukulaisgööttien luona kylässä sekä yhdessä liitämässä. Jekku suoritti ensimmäistä kertaa renkaan radan osana eikä arastellut vieraita esteitä lainkaan, jee! Jatkon kannalta tosi arvokasta kokemusta. Kiitokset tytöille mukavasta kesäpäivästä, kotimatkalla meidän takakontissa oli kiitettävän uneliasta porukkaa ;).


Lana pujottelee.


Lana vauhdissa. Paikka on vanha jääkiekkokaukalo, nuo reunukset ovat mainio juttu!


Terhi ja Fiia radalla.


Aivan treenipaikan vierestä pääsi uimaan, Lana näyttää mallia muille.


Lämpimästä säästä huolimatta Laika ja Jekku pysyttelivät pääasiassa rantavahteina.


Räyh räyh, mulle se keppi...


Fiia ja Jekku työn touhussa.

Toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja meidän laumalla alkoi pitkät vapaat. Treenaamisen suhteen ei ole kuitenkaan oltu erityisen aktiivisia - hieman jo hirvittää lähestyvä Agirotu, jonne olen Jekun kanssa lähdössä. Jätkän estevarmuudessa olisi nimittäin toivomisen varaa, esim. rengas ei toimi radan osana vielä ollenkaan, kontaktien keskeneräisyydestä nyt puhumattakaan... Tokoilun suhteen mun pitäisi vaan saada itseäni niskasta kiinni, Laikalla on kyllä tuntunut riittävän intoa sen harvan kerran, kun ollaan käyty lähikentällä treenailemassa. Kivenä kengässä lienee se, että paikkamakuun ja noudon osalta kisavalmius on vielä kaukana, joten tarvittava työmäärä tuntuu rasittavan suurelta.

Tänään sain sentään jotain aikaiseksi, piirtelin 12 esteen radanpätkän ja kävin kokeilemassa sen ohjaamista molemmilla koirilla. Rata on kuta kuinkin samanlainen kuin ykkösluokan hyppyradan alku seuramme iltakisoissa 2.6.2009. Alkuperäisversiossa oli 19 estettä ja pituuden tilalla rengas, oma viritelmäni näytti suunnilleen tältä:



Sain kepon videoimaan touhujani ja oli mielenkiintoista huomata, että tein samat ohjausvirheet sekä Jekun että Laikan kanssa. Molemmat onnistuin heittämään ensin nelosaidan taakse, vaikka se piti hypätä suoraan (kts. Jekun video, jossa myös sikahidas sisäänmeno kepeille). Kummankin koiran päästin myös suorittamaan seiskaputken väärästä päästä (kts. Jekun video). Hetken hinkkaamisen jälkeen saatiin kuitenkin virheettömät suoritukset kasaan, kts. Jekun harjoitus ja Laikan eläkejumppa. Laika muuten pujottelee tuossa selvästi hitaammin kuin yleensä, lämmin sää taisi viedä parhaan terän corgin vauhdista ja itsekin kai varoin sitä, ettei ysiputki imaisisi ohjattavia ennenaikaisesti sisäänsä. No, Laikahan käy esteillä vain harvakseltaan virkistysmielessä, joten vauhdilla ei ole väliä.


Jekku 8.6.2009

Viime viikolla vietettiin pari päivää mökillä Hankasalmella. Koirat nautiskelivat reissusta kovasti, kahlasivat järvessä ja vetivät rallia mäntykankaalla. Ainoastaan mökin nukkumajärjestelyt eivät olleet Jekun mieleen: poika ei voinut ymmärtää sitä, että omistajat kiipesivät yöksi parvelle koirien näkymättömiin ja vinkui alakerrassa levottomana. Yhden ihmisen oli lopulta siirryttävä koiran näkyville, jotta yörauha saatiin palautettua. "10 syytä miksi ei pidä hankkia gööttiä" -listan kohta numero seitsemän pitää Jekun kohdalla todellakin paikkansa, se on huomattu ennenkin... ;)


Jekku 8.6.2009 - ikää 1 vuosi 3 kuukautta


Laika sireenipuskan varjossa 25.5.2009

Ulkokauden toiset ohjatut agitreenit olivat viime torstaina. Olin etukäteen mielessäni toivonut, että päästäisiin tekemään meille epävarmempia esteitä ja kuin tilauksesta yhdentoista esteen radanpätkältä löytyivätkin rengas, pituus, kepit ja puomi.

Rengas meni namitädin avustuksella huomattavasti paremmin kuin edellisellä treenikerralla, samoin pituudelle saatiin hyviä toistoja. Kepit sujuivat oikealta puolelta ihan ok, tosin sisäänmenossa vauhdin täytyy olla vielä kohtuullisen rauhallinen, jotta onnistutaan. Pujottelun "väärä" puoli ei ollut niin vahva, Jekku kääntyi keppiväleissä varsin herkästi vilkaisemaan minua. Kontakteista puomilla tehtiin ihan hyviä harjoituksia, mutta varsinaisen ahaa-elämyksen koin keinulla, jota harjoittelimme erikseen muista sivummalla. Olen tähän saakka käyttänyt pöytää keinun laskevan pään alla, jotta esteen liikeradasta tulee harjoitteluvaiheessa pienempi ja rämähdyksestä vaimeampi. Jekku on mennyt keinulle reippaasti, mutta alastulokontaktin oikea suoritustapa on ollut vähän hakusessa. Koira on usein ehtinyt siirtyä pöydälle läppäämään kosketusalustaa, vaikka oikea pysähdyspaikka olisi tietysti alastulokontaktilla, yksi tai kaksi etutassua kosketusalustan puolella. Tuumasin, että Jekku ei tunnu arastelevan keinun liikettä tai ääntä ollenkaan, joten päätin poistaa pöydän, pyytää treenikaverin hidastamaan keinun liikettä ja kokeilla tulisiko harjoituksesta siten koiralle selkeämpi hahmotettava. Ja kyllä, oletukseni osui oikeaan, oikea kosketustekniikka löytyi nyt vaivattomasti. Mainiota! Yleisenä huomiona pistin merkille, että Jekku nuuski kentän pintaa vähemmän kuin ensimmäisellä treenikerralla, joten kenties niistä ympäristön aiheuttamista haasteita on mahdollista päästä yli.

Viikonloppuna samaisella kentällä kisattiin yhteensä lähes 700 startin verran. Lauantaina kävin katsomassa kolmosluokkien suorituksia, sunnuntaina paikalla vierähti koko päivä talkootöiden merkeissä. Sää suosi, joten mikäs siinä nostellessa rimoja ja suoristellessa putkia. Ehdin ilokseni kuvata kaikki Jekun siskopuolen Lanan radat, sunnuntaina koirakko nappasi tuplanollat ja sen myötä osallistumisoikeuden SM-kisoihin. Hieno juttu! Pari valokuvaa viikonlopulta:


Kieli keskellä suuta, kohta pääsee radalle!


Kisaturistit, tulevaisuuden agitähdet L.C. ja Kuula.


Kolme nollatulosta kisoista ahkeroinut Lana viimeisen starttinsa jälkeen.

Käväistiin taas Jekun kanssa mätsärissä, pienten koirien tuomarina tuossa naapurikylän koululla oli keeshondeja kasvattava Petri Turunen. Jekku ei ollut tänään parhaalla show-tuulella, keskittyminen kehässä ei ollut samaa luokkaa kuin parissa edellisessä mätsärissä. Liikkeissä göötin kuono viisti lähes jatkuvasti maata, jokusen kerran se pomppasi minua vasten ja seisoessaankin oli vähän malttamaton. Tuomari totesi, että muuten koira esiintyy ihan kivasti, mutta on vähän liian tarmokas. Parinkymmenen pienen koiran joukossa Jekku sijoittui kuitenkin sinisten neljänneksi. Tämä taisi olla Jekun seitsemäs mätsäri, se on sijoittunut niistä kuudessa ja ollut kolme kertaa BIS-kehässä.

Loppuviikon vapaa-aika kuluu tiiviisti seuran kentällä Hervannassa. Torstaina on Jekun agitreenit, perjantaina menen seuraamaan pujottelukoulutusta, lauantaina kisaturistiksi ja sunnuntaina kisatalkoisiin ratahenkilöksi.

Torstaina aloitettiin Jekun kanssa agilityn ulkokausi uuden ryhmän ja uuden kouluttajan kanssa. Koirani on ymmärtääkseni porukan nuorin ja ainakin ainoa, jota ei ollut ennakkotiedoissa määritelty kisavalmiiksi. Ryhmästä löytyy mm. pk collie, kiinanharjakoira ja espanjanvesikoira, monennäköistä liitäjää siis! Ulkokentälle siirtymisessä on haasteensa. Alkuun nuuskiminen olisi kiinnostanut Jekkua enemmän kuin esteet eikä sinänsä mikään ihme - meillä kun juoksuiset nartutkin ovat tervetulleita treeneihin ja kesken vuoron bongattiin kentän laidalla rusakko. Noin esimerkkeinä niistä haasteista... Illan edetessä sain kuitenkin koko ajan paremmin kontaktia koiraan ja kokonaisuudessaan pärjättiin mielestäni ihan mukavasti.



Tehtiin kahta eri rataharjoitusta, Jekun kanssa pätkittiin niitä pienempiin osiin voidaksemme viilata ohjauskuvioita. Molemmilla radoilla olin iloinen siitä, että ehdin persjättöihin! Sitä ei ole nimittäin turhan usein aiempien ohjattavienikaan kanssa tapahtunut. Persjätöt tein siis ekan radan kutosputkella ja tokan radan vitosputkella. Valsseja soviteltiin ekalla radalla kasi- ja ysiaidan väliin sekä tokalla radalla nelosaidan ja vitosputken väliin. Jekku ei vielä oikein kestä takaaleikkauksia, joten tällaiset paikat täytyy vetää valsseilla. Onnistuivat ihan mukavasti, kunhan muistin aloittaa ohjauskäden vaihtamisen ajoissa. Rataharjoitusten lisäksi tehtiin pari kertaa pujottelua ja pöydän avulla helpotettua keinua.



Jekku on radoilla vielä melkoisen kiinni minussa, mutten koe sitä varsinaisesti ongelmaksi. Ajan kanssa, ajan kanssa... Enempi mietityttää se, että suoritusvarmuus on osalla esteistä vielä heikoissa kantimissa. Rengasta ollaan päästy tekemään muistaakseni vasta kaksi kertaa, muuria ja pituutta ei myöskään olla juuri treenattu ja toki kontaktitkin on kesken. Ja silti olen ilmoittanut meidät Agirodun möllijoukkuekisaan :D. Onneksi tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa saada parempi tuntuma vähemmälle huomiolle jääneisiin esteisiin ja huumorillahan sinne joka tapauksessa lähdetään.

Elossa ollaan, vaikken hetkeen ole saanutkaan aikaiseksi päivittää…  Agilityn ulkokausi ei ole vielä päässyt vauhtiin, mutta muuten ollaan oltu suht touhukkaina.

24. huhtikuuta oli valtakunnallinen koiranpäivä ja TAMSK järjesti sen tiimoilta lapsille suunnatun tapahtuman teemalla “Kuinka kohdataan koira“. Eteläpuistossa oli tarjolla kasvomaalausta, lelukoirakilpailua, mehua, keksejä, agility- ja flyball-näytökset sekä kaverikoirien rapsuttelupiste. Laika otti silittelyt ja halaukset tyynesti vastaan, kiitettävän hienosti se osaa toimia lasten kanssa, vaikkei omassa arjessaan juuri ole muksujen kanssa tekemisissä. Aikuisilta sain taas kuulla ihmettelyä Laikan koosta - se on ihan vakiojuttu, liikuttiin Laikan kanssa missä tahansa ihmisten ilmoilla. Että onpa se pieni, eikös corgit ole yleensä isompia, onko se vielä pentu? Noh, tuota :D…


Laika kotipihalla 2.5.2009

Viime viikonlopun vietin Jyväskylässä, jossa osallistuin Suomen Agilityliiton seuratoimijaseminaariin. Tuire Kaimio luennoi tapahtumassa pitkän kaavan mukaan otsikolla “Koiran käyttäytyminen ja oppiminen erityisesti agilityn näkökulmasta”. Agility ei kuitenkaan ollut Kaimion puheessa erityisen merkittävässä roolissa, pikemminkin hän kertoi yleisellä tasolla kouluttamiseen ja käytökseen liittyviä peruspointteja. Mielenkiintoista toki sekin! Uusien asioiden opettamisessa Kaimio korosti sitä, että koira oppii parhaiten, kun se voi kokeilla ja päätellä asioita itse. Väärien toimintojen estäminen tai niistä rankaiseminen eivät siis kannata, koska ne eivät auta koiraa tajuamaan mikä on oikea toimintatapa. Yksi osuva teema oli mielestäni koiran työuupumus. Välillä tuntuu siltä, että Oikeat Koiraharrastajat viettävät kaikki illat ja viikonloput treenaten ja jollei hurtan kanssa touhuta kentällä, niin ainakin harjoitellaan omalla pihalla ja lenkkien lomassa. Kaimio totesi, että koiralla tulisi olla viikossa korkeintaan kolme kiihdyttävää työpäivää ja vähintään kaksi lepopäivää. Lepopäivinä koiran tulisi keskittyä akkujensa lataamiseen vapaaseen, koiramaiseen tyyliin. Tuiren sanoin “koira rentoutuu olemalla koira” eli luonteva palautumistapa on esimerkiksi metsälenkit, joilla eläin saa nuuskia ja ihmetellä ilman ihmisen ohjausta. Eräs mieleen jäänyt aihe oli myös pentujen luovutusikä ja sen vaikutukset. Kaimion mukaan 7 viikon ikä on liian alhainen, hän itse suosittelee monestakin syystä 10-12 viikon luovutusikää. Pennut kyllä kestävät emästä erossa olemista, mutta haitallisempaa niille on liian aikainen pentueesta ja pesästä lähteminen. Aikaisin vieroitetut pennut ovat myöhemmin luovutettuja sairastelevampia, niiden kuolleisuus on suurempi, samoin alttius mm. eroahdistukselle ja ylivarovaisuudelle.

Tänä viikonloppuna aloitin kesän talkoorupeaman osallistumalla seuran tokokisojen järjestelyihin. Vielä on kovasti matkaa siihen, että voisin harkita Laikan kanssa avoimeen luokkaan ilmoittautumista, varsinkin paikkamakuu on niin kesken. En tiedä pitäisikö Jekun kanssa ehkä ruveta tutustumaan alokkaan liikkeisiin. Ainakin meillä alkaa ensi viikolla taas säännöllinen koirakoulu pojan kanssa.


Jekku kotipihalla 2.5.2009

Tänään kävin Jekun kanssa Tampereella mätsärissä, väkeä oli aurinkoisella säällä mukavasti liikenteessä. Pienten koirien luokassa oli kolmekymmentä osallistujaa ja tuomarina pinserikasvattaja Tuukka Wahlman. Jekku oli pöydällä hieman malttamaton, mutta muuten esiintyi nätisti häntä heiluen ja tuomarikin totesi, että tällä koiralla tuntuu olevan kivaa kehässä. Sijoitus punaisten ykkönen. BIS-kehässä poika liikkui sujuvasti, seisomisessa huomasin vähitellen merkkejä väsymisestä, mutta hyvin göötti jaksoi edustaa loppuun saakka. Tuloksena BIS-2, olin oikein tyytyväinen Jekkuun :). Hampaiden näyttämiseen ja ylipäänsä pöytäkäytökseen kaipaisin vielä lisää varmuutta, mutta liikkuminen pojalta sujuu mukavasti ja ryhdikäs seisoma-asentokin löytyy nykyään vaivattomasti.

Pääsiäismaanantaina meillä oli talvikauden viimeinen hallitreenivuoro ja sitä seuraavana päivänä seuramme esteet siirtyivätkin Hervannan ulkokentälle. Kenttä oli tiistaina kauttaaltaan sula ja kuiva, reunamilta löytyi vielä jokunen lumikasa. Ulkokauden ohjatut harjoitukset alkavat ensi viikolla, siinä yhteydessä Jekulla vaihtuu niin treeniryhmä kuin kouluttajakin. Sisäkauden pariin viimeisiin harjoituksiin olin varsin tyytyväinen. Jekku tuntuu nyt kuuntelevan minua paremmin kuin keskitalven treeneissä. Ollaan tehty pari kertaa virheettömästi noin kymmenen estettä sisältänyt rataharjoitus ja saatu myös ensimmäistä kertaa koira pysymään ensimmäisen esteen takana ilman apuja. Lisäksi olemme edistyneet keppien "väärältä" puolelta pujottelemisessa, vielä pari kuukautta sitten se ei sujunut ollenkaan ja nyt koiralla tuntuu olevan jo jonkunmoinen haju siitä kuinka toimia. Hyvillä mielin siis kohti kesää :).


Hervannan koiraurheiluareena 14.4.2009

Eilen Jekku pääsi ottamaan ennakkotuntumaa ulkokauteen, kun kävimme kentällä teemakoulutuksessa, jonka aiheena oli kontaktien opettaminen targettien avulla. Aiemmat ohjattavani olen opettanut pysähtymään / hidastamaan alastulokontakteilla, nyt astetta pitkäjalkaisemman koiran hankittuani halusin opettaa kontaktit kosketusalustan kanssa. Jekku onkin harjoitellut matonpalan läppäämistä etutassu(i)llaan suht säännöllisesti kotona, mutta itse esteitä emme ole vielä paljonkaan tehneet. Eilisessä koulutuksessa kosketusalusta yhdistettiin madallettuun A-esteeseen. Jekku osasi hienosti, sillä ei ollut kertaakaan aikomustakaan hypätä alas esteeltä. Ohjaaja sen sijaan sähläsi ja jännitti... En tiedä mikä siinä on, mutta välillä mua jännittää kohtuuttomasti harjoitella yleisön edessä, vaikka katsojat ovat tuttuja ja tuskin toivovat koirakolle epäonnistumista. Joka tapauksessa saatiin hyviä ohjeita jatkoa varten ja jäi sellainen tuntuma, että tein oikean valinnan päättäessäni opettaa Jekulle kontaktit tällä tavoin.

Tänä aamuna kevät tuntui vaihtuneen takatalveksi. Piha oli lumen peitossa ja vaikka aurinko paistoi, ulkona puhalsi viileä tuuli. Hrrr. Koirat olivat uudesta lumesta vain mielissään ja pistivät painiksi.



( Pari muuta kuvaa... )

Maaliskuun viimeiselle sunnuntaille ei ollut kummempaa tekemistä, joten päätin ajella Sastamalan Äetsään mätsäriin. Tein lähtöä kaksin Jekun kanssa, kun Arsi sanoi lähtevänsä mukaan ja vievänsä Laikan kehään. Piti kysyä, että oletko varmasti tosissasi - herrahan ei ollut koskaan esittänyt mitään koiraa missään ja Laikan edellinen mätsäriesiintyminen ei ollut järin onnistunut. Tosissaan se oli, joten koko poppoo autoon ja menoksi.

Esiintymisvuoroa odotellessa Jekku olisi tahtonut esitellä komeaa haukkuaan koko kylälle, kehässä se onneksi keskittyi kivasti itse asiaan. Seisominen sujui mukavasti ja hampaatkin saatiin katsottua, liikkeessä Jekun kuono eksyi vähän turhan usein maanpintaan, muuten liikkeet olivat suht ok. Saimme pienissä koirissa punaisen nauhan ja yllätyksekseni sijoituimme punaisten ykköseksi. Laikan esiintymistä näin muutaman vilauksen (piti olla piilossa, jottei corgi hinkuisi luokseni) ja sehän onnistui nätisti! Ei puhettakaan levottomasta ees taas pyörimisestä. Laika ja Arsi saivat pienissä koirissa sinisen nauhan, sinisten kehässä sijoittuivat hienosti toisiksi. BIS-kehässä palkittiin neljä koiraa ja Jekku valittiin mätsärin Best In Show-koiraksi! Tuomarit kiittelivät göötin ihanaa luonnetta ja iloisuutta, kyllähän pojalla kieltämättä häntä heiluikin :). Kameraa ei ollut matkassa, joten kotiin palattuamme napattiin terassilla tämmöinen kuvatus päivän saaliista:



Noin muuten pari viikkoa on pyörähtänyt arkirutiinien merkeissä. Jekun agitreeneissä ollaan harjoiteltu koiran eteen lähettämistä ja vastaanottamista, omin päin ollaan käyty tutustumassa ensimmäistä kertaa renkaaseen ja vahvistettu kosketusalustaa. Laikan tokoilu ei ole ollut hirveän tuloksellista. Jättävät liikkeet ovat sujuneet ihan hyvin, samoin aivan koiran edestä annetut kaukokäskyt, mutta luoksetulon pysäytyksessä olen jälleen saanut pähkäillä ennakoinnin kanssa ja noutokin tuottaa päänvaivaa.

Treenien ulkopuolelta kerrottakoon, että tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa Lempimuonan kotiinkuljetusta. Palvelu tuntui toimivan mutkattomasti, sapuskat tuotiin aikataulussa ovelle, joten voinen suositella firmaa muillekin toimitusalueen koiraihmisille.