| Lauantaina kisattiin kolmen agiradan verran Liedossa, jossa tuomaroinnin hoiti Salme Mujunen. Oli mukava fiilis liidellä, tykkään ATT:n hallista kisapaikkana ja radat oli hauskoja (mm. C-radalla heti alkuun kolme perättäistä putkea). Ekalla radalla Jekku teki niin selkeän varaslähdön, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin palauttaa koiran kylmän viileästi takaisin paikoilleen ja ottaa siten tietoisen hyllyn. En ollut ehtinyt edes ensimmäisen esteen taakse! Itse ratasuoritus sujui ihan kivasti, videota en silti viitsi laittaa julkiseen jakoon, kun kuvaus on kaikella kunnioituksella aika levotonta ja osan aikaa ruudun täyttää jonkun tuntemattoman miehen kalju :D
B-rata sujui ihan ok. Auttamattoman hitaita kyllä oltiin, mutta muutamaan muuhun asiaan täytyy olla tyytyväinen. Mutkaputkesta kepeille menot on tuottaneet satunnaisesti ongelmia, kun jyrään ajattelemattomasti Jekun päälle, tällä kertaa maltoin mieleni. Loppusuoran välistävedot ohjaan aika ylikorostetusti, mutta sainpa kuitenkin onnistumaan. Tulos 2.09 ja sijoitus 16 / 39.
C-radalla tuli taas todettua kuinka herkkä laji agility on. Ratavirheetöntä suoritusta tehtiin neljäntoista esteen verran, sitten kuulen pienen rasahduksen Jekun ylittäessä aitaa ja aivan hetkeksi mielessä ehtii käydä ajatus "tuliko rima alas" (ei tullut). Se pieni hetki ehtii häiritsemään keskittymistä sen verran, että seuraava välistäveto tulee myöhässä ja koira on jo hypännyt aidan väärään suuntaan. Argh! No ei voi mitään, iloisesti vaan maaliin saakka. Videolle ei valitettavasti tallentunut kuin kymmenen ensimmäistä estettä, sillä kuten kuvasta näkyy ystävämme HTC päätti simahtaa kesken kaiken. Tämmöistä siis tällä kertaa, hitaudesta huolimatta Liedon reissusta jäi sen verran mukavat tunnelmat, että täytyy varmaan katsella seuraavia kisoja kalenteriin. Ennen seuraavia kisakoitoksia päästään muuten aloittamaan treenit Pirkanmaan alueellisessa valmennusryhmässä, jota vetää Jari Suomalainen.
Laikaakin on tullut aktivoitua, käytiin toissa viikonloppuna kokeilemassa rallytokoa ja mummohan oli kovasti mielissään, kun pääsi hallille touhuamaan. Vaikka viimeisimmistä tokokisoista on kulunut jo pari vuotta aikaa, niin ihmeen vaikea oli kääntää omaa nuppia pois jäykästä tokomoodista. Vaikeinta oli muistaa, että rallyssa koiralle saa oikeasti höpöttää vaikka jatkuvasti. Mutta hauskaa oli, Laikan kanssa on aina leppoisaa treenailla, kun mikään ei ole (enää) niin vakavaa. | |
|
| Reilu kuukausi sitten (tarkalleen ottaen sunnuntaina 4.3.) tuli kisattua kahden agiradan verran TAMSKin kisoissa ja siitä saakka on vaivannut jonkunmoinen agilitymasennus. Eka rata tuli hyllytettyä alkuvaiheessa, mutta angstin alkusysäys tuli jälkimmäiseltä radalta. Nollaa tarjottiin suurin piirtein hopeatarjottimella, ei siis ollut vaikea rata eikä ihanneaikakaan aivan mahdoton. Ja kuinka käy? Jekku jää haukkumaan sekä keinulla, A-esteellä että keppien sisäänmenolla :( Ratavirheitä ei saatu, mutta yliaikaa 7,31 sekuntia, voi morjens. Sijoitus 14 / 30. Ei ole tehnyt mieli ilmoittaa kisoihin tuon jälkeen, koska mun ns. agilityfilosofiani mukaan kisoissa kannata kovin usein ravata, jos ei ole realistista mahdollisuutta nollaan. Treenata kun voi muuallakin.
Haukkumishidasteluhan ei ollut ongelma vielä kisaamisen alkuvaiheessa, ykkösissä Jepatti oli mielestäni melko hiljainen. Tietyssä määrin olen pitänyt haukkumista hyvänä merkkinä, kierrosten täytyykin nousta ennen suoritusta. Nyt on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että haukkuminen on ruvennut välillä haittaamaan etenemistä ja kontakteilla (erityisesti A-este) se on muodostunut ihan ongelmaksi. Lääkkeeksi on kokeiltu tiukkaa käskytystä, kosketusalustan palauttamista, etupalkkaa, räminäpurkkia... Tuntuu aika epätoivoiselta. Muutenkin on ollut vähän sellainen olo, ettei me olla edistytty viime syksyn jälkeen yhtään, muut tahkoaa nollia ja me tarvotaan tässä samassa suossa. Kontaktihidastelun ohella takaakierrot on toinen murheenkryyni, joiden heikkouden oon tiedostanut jo pitkään. Kuinka paljon tuollaista perustekniikkaa pitää treenata, että se rupeaisi toimimaan edes siedettävällä tasolla? Huoh.
Laikakin on aiheuttanut huolta. Se oli jo palautunut lihasvauriostaan melko mukavasti, teki normaalipituisia lenkkejä Jekun kanssa. Kunnes maaliskuun lopussa jokin muuttui. Takapää alkoi vaikuttaa jäykältä ja liikkuessaan Laiksu halusi usein vaihtaa laukalle. Laioksella käydessä todettiin, että paino oli nivelillä ja niska vaati melko paljon vatkaamista. Seuraava käsittely on reilun viikon kuluttua. Ehkä se parempi liike taas vähitellen löytyy, nää kylmänkosteat kelit on aiemminkin olleet huonoja Laikan hyvinvoinnin kannalta. Yleisesti ottaen Laika on kuitenkin suht pirteä, eilen käytiin seuran järjestämässä temppukoulussa opettelemassa kaikenlaisia hauskoja pikkujuttuja ja corgi oli innoissaan. Silti mietityttää, että palaako enää "se vanha Laika", jonka arki oli rakenteellisista heikkouksista huolimatta normaalia ja rajoituksetonta. Sitä Laikaa on ollut ikävä. | |
|
| Lauantaina käytiin taas Hyvinkäällä kisaamassa. Koiria oli ilmoitettu selvästi tavallista vähemmän ja hallissa olikin mukavan väljän tuntuista. Kaikki kolmosten radat tuomaroi Anne Huittinen ja hyppiksellä aloitettiin. Meille ei ole oikein koskaan sopinut ensimmäisten joukossa radalle lähteminen, Jekku toimii paremmin pienen virittelyn jälkeen. Ensimmäiselle radalle startattiin kolmansina ja alku menikin hepuloinniksi, kun koira karkasi 2-aidan jälkeen morjestamaan ratatyöntekijää. Kahden kiellon ja yhden pudonneen riman jälkeen päästiin kuitenkin vauhtiin. Jokunen löysähkö kaarre, muuten loppurata oli ihan mukavaa menoa. Video täällä, tulos yliajan myötä 22.64, sijoitus 6/11.  B-rataan tutustuessa aika tuntui loppuvan kesken. Pähkäilin pitkään ensimmäisen seitsemän esteen suoritusta ja pidin puomille karkaamista huomattavana riskinä 2/3-estevälissä. Monta koirakkoa kyseiseen kohtaan sitten hyllyttikin. Oma suoritus rullasi mukavasti 9-okserille asti. A-esteellä Jekku ehti haukahtaa pari kertaa, kun lähdin ennakoimaan keppien sisäänmenoa enkä huolehtinut koiraa kunnolla mukaani. Nuo kontakteilla haukkumiset pitäisi saada kitkettyä pois, palaa vain turhaan aikaa. Pujottelussa ei ollut ongelmia, mutta sitä seuranneelle takaakierrolle mentäessä hukkasin hetkeksi koiran ja se ehti tietysti hypätä aidan väärään suuntaan. Hyllystä huolimatta jatkettiin rata hyvillä mielin loppuun saakka. Video löytyy täältä.  Viimeisenä suoritettu A-rata vaikutti päivän helpoimmalta, mutta meidän esitys oli päivän heikoin, joten videokin saa jäädä omiin arkistoihin. Puomin jälkeen ajattelin kääntäväni Jekun valssilla 4-aidalle, mutta taisin aloittaa ohjausliikkeen turhan aikaisin, sillä koira kääntyikin kontaktilla takaisin tulosuuntaan. Tämän virheen jälkeen omasta ohjauksesta katosi paras tarkkuus, meni vähän huiskimiseksi. Kepeiltä kuvittelin ohjaavani koiran sujuvasti persjätöllä A-esteelle, mutta oma liike vetikin Jekun esteen alla olleeseen putkeen. Pituuden jälkeen valssasin heittääkseni koiran putkeen, mutten pitänyt ohjausta riittävän pitkään päällä ja Jekku tuli perässäni putkesta ohi. Tyhmää huolimattomuutta. No, siinä vaiheessa oltiin jo hyllytetty, joten hölkkättiin loppurata ilman korjailua maaliin.  Heikoista tuloksista huolimatta meno tuntui kahdella ensimmäisellä radalla ihan hyvältä. Jekku eteni suht reippaasti ja meillä oli semmoinen positiivinen tekemisen meininki. Kolmas rata sitten puolestaan oli mitä oli. Seuraavan kerran kisataan jo ensi sunnuntaina täällä kotikulmilla. | |
|
| Uusi koiraharrastusvuosi lähti liikkeelle rauhallisissa merkeissä. Osin syynä ovat olleet kovat pakkaset, osin halu ottaa hetken aikaa kevyemmin näin ankeimpaan harrastusaikaan vuodesta. Jatkuvan treeneissä ravaamisen sijaan koirat ovat päässeet erinäisten huoltotoimenpiteiden kohteiksi eli olen käyttänyt Laikaa osteopaatilla, Jekkua fyssarilla ja hammaskivenpoistossa, lisäksi molemmilla on käynyt koirahieroja. Tuleville kuukausille kalenteriin on kirjattu niin rally-tokoa, Kurkisen agikurssia kuin ensimmäinen ylitoimitsijavuorokin (iik), joten pitempiaikaista rauhoittumista ei ole suunnitelmissa.  Yksissä agikisoissa ollaan ehditty alkaneen vuoden puolella käydä, tammikuun 8. päivä kivenheiton päässä Best In Areenalla. Viitaniemen tuomaroima rata meni vähän yliyrittämisen puolelle, tuli varmaan etukäteen mietittyä liikaa ihanneaikaan ehtimistä. Ensimmäiset yhdeksän estettä suoritettiin puhtaasti. Kymmenes este oli kepit, Jekku haki sisäänmenon oikein, mutta taisin liian voimakkaalla kirittämiselläni saada sen lopettamaan pujottelun kesken. Ennen kuin ehdin korjaamaan tilanteen kunnolla, Jekku pujotteli jo pari keppiväliä väärään suuntaan, joten hylkyhän siitä napsahti. Loppuradan kisanomainen suorittaminen oli vähän löysää, ihan ok valssiharjoitusta kuitenkin. Päivän toinen rata oli Allan Mattssonin käsialaa, 19 estettä ja kaikki kontaktit käytössä. Tutustumisessa mietitytti eniten suoran putken jälkeinen keppien sisäänmeno, siinä olisi pitänyt tehdä putkelta sulava 90 asteen käännös oikealle ja välttää edessä siintävän A-esteen vetovoima. Putken ja keppien välisestä kaaresta tuli turhan pitkä, mutta sain kuitenkin ohjattua koiran oikeaan osoitteeseen. Muuten meno tuntui yllättävän hyvältä ja ehdittiin jopa ihanneaikaan (-0,86). Harmi vain, että ensimmäisen aidan rima oli tullut huomaamattani alas ja tulokseksi kirjattiin siis vitonen. Sijoitus oli 21 / 55. Joka tapauksessa ihanneaikaan ehtiminen oli mainio juttu, sainpa todistusaineistoa siitä, että se ON hyppisten lisäksi mahdollista myös radoilla, joista löytyy kaikki konktaktiesteet.  (Kuvat uuden HTC-luurin testailua tammikuussa 2012.) | |
|
| Mennyt vuosi oli hyvä koiraharrastusvuosi. Paljon mukavia kokemuksia, onnistumisen hetkiä. Vaikka Jekun kanssa treenaamisessa ja kisaamisessa on omat haasteensa, oli ilo ja etuoikeus harrastaa sen kanssa vuonna 2011. Opittiin paljon ja ohjaajana voitin itseni monta kertaa. Päällimmäisinä onnistumisina tulee mieleen ainakin hyppyradan nollavoitto maaliskuussa Hyvinkäällä ja luokkanousu heinäkuussa Agirodun huimassa helteessä. Ja tämä oli kieltämättä ihan kivaa balsamia haavoille:  Laikan kanssa mieleenpainuvia hetkiä olivat mm. agilitymuistojen verestäminen seuranmestaruuskisoissa ja Kennelliiton myöntämä palkinto ansiokkaasta kaverikoiratyöstä. Kahdenkeskiset lenkit Laikan kanssa ovat monesti tuntuneet laatuajalta kiireisen arjen keskellä. Ikävin asia oli ehdottomasti Laikan äkillinen ontuminen. Nyt corgi alkaa olla palautunut lihasvammastaan melko hyvin *kop kop*, mutta kaiken kaikkiaan tuo tapaus muistutti kouriintuntuvasti siitä, ettei Laika ole enää ihan nuori koira ja yhteinen aika jokaisen lemmikin kanssa on rajallinen. Jekku oli keväistä niskajumiaan lukuunottamatta varsin terve.  On vaikea miettiä harrastustavoitteita alkaneelle vuodelle. Jekun kanssa jatketaan agilityn parissa entiseen malliin, mutta mitään tiettyä (tulos)tavoitetta en oikein osaa hahmottaa. Joku SM-nollien metsästys tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, vaikka vuoden viimeisessä startissa kolmosluokan nollatili avattiinkin. Noh - nopeampia ratasuorituksia, parempia kontakteja ja varmempia takaakiertoja voisi ainakin lähteä tavoittelemaan. Laikan kanssa kaverikoiraillaan edelleen. Muuta en tohdi julkisesti luvata, aloitin elokuussa työn ohessa suoritettavat amk-opinnot ja ne on valitettavasti vähän verottaneet muihin harrastuksiin käytettävissä olevaa aikaa. Mitä muuta? Terveyttä toivotaan tietysti tällekin vuodelle. Posti toi pari kuukautta sitten agilityn koetoimitsijakortin, sen tiimoilta saan luultavasti vähän uudenlaista nakkia oman seuran kisoissa. Seuraavan koiran hankinta taitaa tulla lähivuosina ajankohtaiseksi, joten vuonna 2012 täytynee myös miettiä astetta aktiivisemmin millainen kaveri tuleva laumanjäsen voisi olla.  (Kuvat mökiltä uudenvuodenaattona 2011. Hankasalmen perukoilla ei paukkunut paljoakaan, onneksi!) | |
|
| Joulukuu on ollut Laikan osalta aika rauhallinen. Corgia on laseroitu, hierottu ja vähitellen lisätty liikuntaa. Loppuvuoden liukkaat kelit ei ole kyllä yhtään helpottaneet tuollaisen lihasvamman kuntouttamista, onneksi Laika osaa sentään olla ulkoillessaan varovainen eikä yritäkään harrastaa mitään päätöntä kaahottamista. Jekun kanssa poikettiin kahtena lauantaina Hyvinkäällä. Ensin poikettiin koirauimalassa verestämässä jätkän uimataitoa, ihan mukavasti sujui. Tekniikka pysyy paremmin kasassa kuin aikaisemmin. Ei Jekku vieläkään pomppaa riemusta kiljuen altaaseen, mutta on kyllä selvästi paremmin sinut veden kanssa ja veivaa ihan mallikkaasti eteenpäin.  Vuoden viimeiset agilitystartit juostiin viikon päästä uimareissusta, tuomarina HSKK:n kisoissa oli Savioja. Ekalla agiradalla meillä ei ollut suurempia ongelmia. Kontaktit vaan auttamattoman hitaat ja kaksi turhan pitkäksi mennyttä kaarrosta (kannattaiskohan pitää sitä ääntä, kun koira on putkessa ja heti sen jälkeen tulisi vaihtaa suuntaa...), niin äkkiähän siitä kertyy ratavirheettömään suoritukseen kuutisen sekuntia yliaikaa. Yleisesti ottaen rata oli kuitenkin ihan hyvä, meille vaikeimmat pyöritykset onnistui ja korkeista kierroksista huolimatta Jekku pysyi tällä kertaa lähdössä täydellisesti. Jännityksen lauettua kävi kumma juttu, nimittäin kuluneen viikon työhuolet täytti yhtäkkiä ohjaajan mielen ja tuli suuria vaikeuksia keskittyä seuraavalle agiradalle. Tulos oli sen mukainen, otettiin kaksi kieltoa melko epätodennäköisistä paikoista ja lopulta hylky, kun Jekku ennätti hyppäämään yhden aidan väärään suuntaan. Mutta niin vaan saatiin hyvä päätös hienolle kisavuodelle! Ennen hyppyrataa päätin Jekun todellakin ansainneen sen, että vuoden viimeinen koitos vedetään täysillä ja hyvällä fiiliksellä. Koutsin kanssa oli samaisella viikolla puhuttu koiran jatkuvasta sanallisesta kannustamisesta ja todettu sen tuovan lisävauhtia. Siis eikun hillitön tsemppi päälle ja turpa laulamaan. Yksi pakkovalssi meni pitkäksi, mutta muuten olin tyytyväinen rataan. Ja se fiilis, kun tajusin meidän ehtineen 14 sadasosan turvin ihanneaikaan ja tehneen ekan puhtaan nollan kolmosluokassa - parhautta :-) Sijoitus oli 14 / 34. Ei siis tosiaan hätyytelty kärkeä, mutta tulos toi kyllä lisää uskoa omaan tekemiseen ja lisämotivaatiota treenaamiseen. Tästä jatketaan ensi vuonna. (P.S. Otsikko on peräisin biisistä, joka pamahti soimaan päässä, kun lämmittelin koiraa ennen hyppyrataa. "What have you done today to make you feel proud? It's never too late to try...") | |
|
| Laikan ontumisen syy on varmistunut räätälinlihaksen vaurioksi. Kävi tosiaan niin, että huomasin corgia kopeloidessani toisenkin vaivan eli lohkeaman yläposkihampaassa ja kiikutin mummon suosiolla eläinlääkäriin perusteellisiin tutkimuksiin. Jekun niskajumin keväällä selvittänyt Virpi Arminen hoiti jälleen homman ammattimaisesti. Laikan liikkumisessa ei ollut havaittavissa suurta vikaa, mutta räätälinlihaksen kevyeenkin tutkimiseen koira reagoi voimakkaasti. Koska hammas piti poistaa nukutuksessa, samalla kertaa otettiin varmuuden vuoksi röntgenkuvat Laikan selkärangasta, lannerangasta, lonkista ja polvista. Molemmissa lonkissa näkyi nivelrikkoa, kuten odotettavissa oli, polvissa ei. Laikan rakenne pelastaa paljon, toisen mallinen koira olisi tuollaisia lonkkia jo lääkärin mukaan oireillut. Päätettiin nyt antaa ennaltaehkäisevässä mielessä neljän kerran kuuri Cartrophen-pistoksia. Itse lihasvaurioon määrättiin lepoa, kipulääkitystä ja laserhoitoa. Laserin alla Laika käy ennestään tutulla eläinfysioterapeutti Elina Karhumäellä, jolta saatiin onneksi saman tien järjestymään viikon välein kolme hoitokertaa.
Laika taju kankaalla hampaanpoiston ja röntgenkuvauksen jälkeen.
Jekun kanssa käytiin puolitoista viikkoa sitten TamSKin kisoissa kokeilemassa Jari Tienhaaran ratoja. Arpaonni oli määrännyt meille lähtövuoron heti ihanaisen Lätty-göötin jälkeen, joten arvelin etukäteen liikkeelle lähtemisten olevan meille haastavia. Oikeassa olin - siellähän se jätkä hönöili nenä maassa, kun käännyin agiradan alussa vastaanottamaan koiraa. Eka rata oli muutenkin vähän tahmeaa menoa. Ainoa ratavirhe tuli siitä, kun Jekku lopetti pujottelemisen kesken ja jouduttiin aloittamaan este kokonaan alusta. Pysäyttelin kontakteille, hitaahkoa keinua lukuunottamatta ne sujui ihan ok. Yliaikaa tuli kymmenisen sekuntia, joten tuloksella ei juhlittu.
Hyppyrata oli huomattavasti parempi, vaikka lähtö ei siinäkään onnistunut toivotulla tavalla. Vauhtia oli kuitenkin reilummin ja ohjausvalinnoissa rohkeutta. Ehkä uhkarohkeuttakin, sillä yritin kepeille aika mahdotonta vientiä. Jekku onnistui nipin napin hakemaan ekan keppivälin, muttei enää taipunut toiseen. Tekemisen keskeydyttyä koira bongasi tuomarin ja kävi morjestamassa. Aloituksen korjaamiseen tuntui kuluvan ikä ja terveys, mutta viimein päästiin jatkamaan rataa. Loppu tuntui hyvältä, viimeiset seitsemän estettä oli taas hetkellinen väläys sellaisesta agilitysta, johon me parhaimmillaan pystytään. Yliaikaa kertyi tältäkin radalta, ihanneaikaan ehtiminen olisi vaatinut yli 4 m/s etenemää.
Viime viikonloppuna kävin tekemässä keppi- ja keinupainotteiset omatoimitreenit, jotka sujui aika mukavasti. Mun täytyy vaan muistaa kannustaa Jekkua eikä unohtaa sitä suorittamaan noita esteitä yksin. Jos lähden liian kauas, koiran epävarmuus kasvaa ja vauhti hyytyy. | |
|
| Laikan vointi lähti levon ja lääkekuurin myötä paranemaan. Koska tasaista edistystä on tapahtunut, corgia ei ole ainakaan toistaiseksi päätetty roudata jatkotutkimuksiin. Paranemisen keskeneräisyyden huomaa lähinnä siitä, ettei Laika vieläkään laita seistessään täyttä painoa vasemmalle takajalalleen. Se kuitenkin liikkuu jo vaivatta useamman kilometrin lenkkejä ja seisoo pidempiä aikoja. Reilu viikko sitten meillä kävi koirahieroja, joka totesi kipeän kohdan olevan kolmion muotoinen alue polven, lonkan ja ristiluun välissä. Laika reagoi juuri niihin kohtiin, mihin kaksipäinen reisilihas kiinnittyy eli voisi olla mahdollista, että kyseinen lihas on revennyt. Toisaalta ristisidevammaakaan ei voida täysin sulkea pois. Seurailemme tilannetta päivä kerrallaan ja toki Laika viedään uudestaan lääkäriin, mikäli hyvä kehitys voinnissa ei jatku. Laikan päänuppia olen aktivoinut pitkästä aikaa noutokapulan pitoharjoituksilla ja ne on menneet hienosti.
Jekku on treenannut agia torstai-iltaisin ja kahtena lauantaina käytiin lisäksi Kim Kurkisen koulutettavana. Tykkäsin todella paljon Kurkisen tunneista, tehokasta meininkiä ja ohjaaja joutui todellakin liikkumaan. Torstaitreeneistä olen onnistunut saamaan nyt muutaman kerran videomateriaalia, kiitos kepon. On se vaan totta, että videolta huomaa juttuja, joihin ei treenitilanteessa tajua kiinnittää huomiota.
Teknisesti meidän suurimmat haasteet liittyy tällä hetkellä takaakiertoihin ja kontakteihin. Hyppytekniikassakin olisi parantamisen varaa. Mitä useamman videon näen, sitä enemmän vakuutun kuitenkin siitä, että yksi iso ongelma on mun ns. juokseminen. Oikeasti, ihan karseaa katsottavaa. Pärjäsin koulussa aina huomattavasti paremmin kestävyys- kuin pikamatkoilla ja kyllähän sen taas voi todeta, ettei nopeutta todellakaan löydy. Olisi tosi mielenkiintoista testata miten Jekku kulkisi jonkun nopsakoipisemman kuskin kanssa. Loppuvuonna olen alustavasti ajatellut käydä vielä kaksissa kisoissa (Lempäälä 19.11. ja kenties Hyvinkää 17.12.). Eipä meillä tunnu olevan saumoja nolliin, mutta toisaalta en halua piirinmestaruuskisojen triplahyllyn jäävän sinänsä hienon agilityvuoden viimeiseksi kisasuoritukseksi. Parempaankin pystytään. | |
|
| En ollut koskaan tehnyt missään kisoissa (edes epävirallisissa) tuplahyllyä, saati sitten triplaa. Viime sunnuntain piirinmestaruuskisoissa sitten tein, kieltämättä kävi vähän itsetunnon päälle... Pitkä päivä Best In Areenalla oli kuitenkin mukava, oli tunnelmaa ja hyvää kannustusta. Yksilökisat tuomaroi Rantamäki-Lahtinen ja hyppiksellä aloitettiin. Onnistuin tyrimään heti kakkosesteellä, kun takaakierto epäonnistui ja Jekku hyppäsi aidan väärään suuntaan. Tuommoiset kuviot heti radan alkuun on kyllä meille vaikeita, kun kuitenkin stressaan lähdössä pysymistä enkä pysty siksi keskittymään ihan täysin alun ohjaamiseen. Kuulema mulla oli ohjaava käsi liian korkealla. Jatkoin kuitenkin radan kisanomaisesti loppuun, meni ihan kivasti ja ihanat seurakaverit tsemppasi yleisössä.  Hyppyrata, suurenee klikkaamalla. Muista radoista ei kuvia.Luulin ensin, etteivät hyllyn tehneet koirakot pääse agiradalle lainkaan, mutta olin väärässä. Rata vaikutti edellistä vaikeammalta, mutta oli silti aika paineeton olo lähteä kokeilemaan mitä saataisiin aikaiseksi. Ensimmäiset viisi estettä suoritettiinkin nätisti. Keinun jälkeisellä suoralla piti saada vähän etumatkaa koiraan ja kuvittelin Jekun suorittavan kontaktin ongelmitta, vaikken saattaisi sitä aivan vieressä. Tätä kun treenattiin viikolla hyvin tuloksin. Ei toiminut kuitenkaan kisoissa, vaan Jekku jäi haukkumaan keinulle ja kuulin kuinka porukka yleisössä nauroi. Se latistaa aina mun fiilikset, oli nauru kuinka hyväntahtoista tahansa. Tämän jälkeen olikin vain ajan kysymys, koska homma hajoaisi käsiin. Selvittiin jopa esteelle nro 14 asti, jossa olin myöhässä takaakierron kanssa ja Jekku hyppäsi aidan väärään suuntaan. Hyllyn jälkeen radalta piti poistua suorinta reittiä pois. Harmitti hulluna oma räpellys. Joukkueradalle sain kuitenkin taas tsempin päälle, Jalosen ratakin vaikutti suht mukavalta. Startattiin joukkueen viimeisinä ja koska yksi edeltävistä koirakoista oli hyllyttänyt, olisi pitänyt tehdä tulos. Nollaa tehtiin 13 esteen verran, pussin jälkeen tapahtui jotakin odottamatonta ja päivän kolmas hylly oli tosiasia. Pieni harmitus, joukkueen takia olisin mielelläni tehnyt edes jonkunlaisen tuloksen. Iloisella otteella kuitenkin maaliin asti. Kontaktit oli nyt tosi paljon paremmat kuin edellisellä radalla. Rata ikuistui muuten videolle, olisi kyllä hyvä saada useammin elävää kuvaa omista liitelyistään. Nyt ei olla lähiaikoina menossa kisaamaan, treenataan kaikessa rauhassa. Torstai-iltana rupesin ihmettelemään miksi Laikan liikkuminen näytti kummalliselta. Lähempi tarkastelu paljasti, että mummo ontuu vasenta takajalkaa :( Perjantaiksi saatiin eläinlääkäriaika, mutta vaivan syy jäi epäselväksi. Ontumatutkimuksessa ei löytynyt selkeitä aristuksia nivelten taivuttelussa, lonkkien liikerata oli kohtuullisen laaja ja kivuton, polvessa ei tuntunut turvotusta, polvilumpio oli paikallaan eikä ristisiderepeämästäkään tuntunut hereillä tutkittaessa merkkejä. Saatiin Rimadyl-kuuri ja jos ontuminen ei ole maanantaihin mennessä helpottanut, varataan aika jatkotutkimuksiin. Huolestuttaa Laikan tilanne, sillähän ei ole takaosa mikään paras mahdollinen muutenkaan. | |
|
| Viime sunnuntaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa Helsingissä kisaamassa. Kellon soidessa aamuviiden jälkeen hetken mietitytti, että mikähän järki tässä hommassa on. Mukavaa oli kuitenkin lähteä kisaamaan, varsinkin kun luvassa oli kaksi hyppäriä eikä siis lainkaan tällä hetkellä stressiä aiheuttavia kontaktiesteitä. Ekalle radalle lähtiessä Jekku oli vähän levottoman oloinen, sain kuitenkin sen pysymään lähdössä. Neljäntenä esteenä oli kepit. En ottanut koiraa ennen sisäänmenoa kunnolla haltuun ja sehän ehti pinkaista suoraan keppien toiselle puolelle, jossa tuomari Anne Viitanen seisoi. En onnistunut kalastamaan Jekkua takaisin oikeaan väliin, joten aloitettiin pujottelu kokonaan alusta ja saatiin tästä vitonen. Seitsemäs este oli muuri, jolla ennakoin seuraavaa käännöstä huonosti. Jekku siis jatkoi liikettään juuri vastakkaiseen suuntaan kuin minne piti mennä ja kaarteesta takaisin oikeille raiteille tuli piiitkä. Suoritus parani radan loppua kohden - ei nyt mitään huippumenoa, mutta ihan jees. Yliajan johdosta tulokseksi kirjattiin 13,42 ja sijoitukseksi 16 / 30.   Todella kököt kännykkäkuvat suurenevat klikkaamalla.Toinen rata tuntui vaikeammalta meille tai ainakin siitä löytyi enemmän kohtia, joiden ohjausta tutustuessa pähkäilin. Jekun vire vaikutti paremmalta ja sen myötä lähdin itsekin positiivisin mielin radalle. Lähtö ja ensimmäiset neljä estettä toimivat kivasti, keppien puolivälissä huomasin taas unohtaneeni vedättää koiraa esteellä rohkeasti ja yritin laittaa vähän lisävauhtia peliin. Koiran lähdettyä pussiin olin suunnitellut tekeväni persjätön 11/12-väliin, vaikka olin epävarma hakisiko Jekku väliimme jäävän 11-aidan. Tämä kohta onnistui kuitenkin sujuvasti. Persjättöön keskittyminen taisi kostautua heti seuraavalla esteellä: en ohjannut putkelle juuri lainkaan ja koirahan tuli perässäni ohi putken suusta. No, ei muuta kuin askel taaksepäin ja jätkä putkeen. Loppuradan ohjasin vapautuneesti ja yhteistyö koiran kanssa tuntui hyvältä. Jotenkin tässä suorituksessa näkyi häivähdys sitä menoa, mihin uskon meidän parhaimmillamme pystyvän. Pitää vaan saada lisää vauhtia ja luottamusta omaan tekemiseen. Tulos 8,67 ja sijoitus 14 / 36. 
Jäähdytellessä törmättiin paikallisiin alkuasukkaisiin.Tällä viikolla ollaan treenattu kahdesti. Oon yrittänyt saada kontakteille vauhtia etupalkan avulla ja panostanut leikkimiseen ennen radalle menoa. Huomenna on luvassa piirinmestaruuskisat, yksilökisaamisen lisäksi edustetaan seuraamme Gööttipojan terrieriunelmat -nimisessä joukkueessa. | |
|
| |
