kalliolla

Vuoden viimeisenä päivänä

Joulukuu on sujunut koiraharrastamisen suhteen vähän tavallista passiivisemmissa merkeissä. Syynä siihen on ohjaajan terveys, reväytin vuoden viimeisessä agistartissa polven sivusiteen ja muutakin pientä häikkää on ollut. Harmittaa, kun en ole pystynyt juoksemaan yli kolmeen viikkoon. Pientä este- ja irtoamistreeniä on tullut tehtyä sekä hinkkailtua tokoa.

ATT_09112013_Jekku
Jekun kanssa ATT:n kisoissa 9.11.2013, kuva Jukka Pätynen / koirakuvat.fi

Polven teloin tosiaan joulukuun alkupuolella TamSKin kisoissa Lempäälässä, jossa tuli väännettyä Pirun kanssa kaksi vitosta (hypäriltä kielto ja agiradalta puomin kontakti). Sitä ennen ehdittiin pyörähtää Jyväskylässä, jossa kisasin kahtena päivänä molemmilla koirilla. Jekun keskittyminen ei ollut oikein kohdallaan - neljästä radasta kolmella lopetti pujottelun kesken, mitä ei tee koskaan harjoituksissa. Pirun ohjaksissa meno oli sujuvampaa, sen neljästä startista lauantai-illan hyppyrata tuntui itsestä parhaimmalta, vaikka radan loppumetreillä tippuikin yksi rima myöhässä olleen ohjauksen vuoksi.

22. joulukuuta osallistuin Jekun kanssa Lotta Vuorelan irtoamiskoulutukseen, joka oli jatko-osa alkutalvesta käydylle irtoamisen perussetille. Peruskoulutuksessa Jekku irtosi suoralla ihan ok, mutta suoriutui kaarevilla aitapätkillä suorastaan surkeasti. Tein peruskoulutuksessa saamiamme kotiläksyjä ja ilokseni työn jälki näkyi nyt jatkokoulutuksessa: Jekku haki aitoja paljon paremmin. En sitten tiedä oliko koira vaan poikkeuksellisen energisellä tuulella, koska polveni takia varsinaisesta aksaamisesta on taukoiltu, mutta joka tapauksessa Jekku suorastaan yllätti ohjaajansa. Saatiin Lotalta lisää treeni-ideoita ja niiden parissa jatketaan varmasti talven aikana.

ATT_09112013_Piru
Pirun kanssa ATT:n kisoissa 9.11.2013, kuva Jukka Pätynen / koirakuvat.fi

Vuoden viimeiset päivät ovat kuluneet perinteiseen tapaan mökkeillen. Maisemat eivät ole tällä kertaa lumista nähneetkään, mutta viihtyyhän täällä ilmankin. Eilen poikettiin Hyvinkäällä, Laika pääsi uimaan Onnenkoiraan ja Jekku heitti citylenkin (...) isännän kanssa. Loppureissu vietetään tiiviisti täällä peräkylillä, jossa ei toivottavasti tarvitse kokea samanlaista ilotulitesotaa kuin kotinurkilla.
kalliolla

Loppusyksyn kisakuulumisia

En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tuntuu, etten koskaan onnistu agilityssa ns. kotikisoissa. En Hervannan kentällä enkä SDP-hallilla. Parhaat suoritukseni olen tehnyt aina jossain kauempana: Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Liedossa, Vantaalla, mitäs näitä nyt on. Nyt loka-marraskuussakin olin 27.10. TamSKin kisoissa SDP:llä suorastaan surkea, kummallakaan radalla en saanut Pirun kanssa ehjää suoritusta aikaiseksi (2 x HYL). Ehkä tuttujen ihmisten ympäröimänä on vaikeampaa keskittyä kunnolla oleelliseen? TamSKin kisojen jälkeen kiinnitin huomiota siihen, kuinka tärkeää mulle on jonkunmoinen uskonpalautustreeni epäonnistuneen kisasuorituksen jälkeen. Pääkopalle teki tosi hyvää tehdä seuraavissa harjoituksissa ekalla yrittämällä kisamittainen rata nollalla läpi.

Vantaalla 19. lokakuuta oma ote ohjaamiseen tuntui huomattavasti paremmalta, vaikka siellä jokunen kämmi tulikin tehtyä. Tulokset HYL, yliaikakymppi ja nolla (sij. 6/28). Hyppäri oli helppo ja sillä tehtiin virheetöntä rataa viimeiselle putkelle asti, jolla ohjaajalle tapahtui kummallinen nukahdus ja Piru ehti lukita väärän esteen. Koskahan sitä oppisi olemaan täysin hereillä myös päivän ensimmäisellä radalla? Todella usein onnistuminen tapahtuu vasta toisessa tai kolmannessa startissa, jos ylipäänsä tapahtuu. Viime lauantaina ATT-areenalla tulosrivi oli Pirun kanssa hyvin samanlainen eli HYL, kymppi ja nolla (sij. 9/39). Puomin kontaktilta ei ole muuten hetkeen otettu virheitä, jee! Oman liikkeeni rytmittäminen on kai alkanut siltä osin onnistua.

Jekku08092013_SirpaSaari
Jekku TSAUn kisoissa 8.9.2013, kuva Sirpa Saari.

Jekkukin pääsi kisaamaan Liedossa pienen tauon jälkeen ja liikkui nyt paremmin kuin alkusyksyn starteissa. Ilmeisesti jonkinasteinen kilpailuasetelma Pirun kanssa tekee sille hyvää. Vuoden parhaat ratansa Jekku on tehnyt nimenomaan niissä kisoissa, joissa olen startannut molemmilla gööteillä. Valitettavasti kontakteilla haukkumiseen paloi kuitenkin lauantaina aivan liikaa aikaa ja Kepposen tulosrivi oli yliaikanolla, yliaikakymppi ja yliaikanolla. Tuo kontaktihidastelu on hiton hankalaa harjoitella pois, varsinkin kun sitä ei ilmene treeneissä yhtä voimakkaana. Liedossa Jekku mm. pysähtyi pahimmillaan lähestulkoon keskelle puomia, kun huomasi tuomarin juoksevan rinnalla. Juttelin aiheesta eilen aluevalmennuksessa Suomalaisen Jarin kanssa ja hän totesi, että kisoissa kontaktisuoritukset pitäisi tehdä koiralle treenitilanteita helpommaksi. Ainakaan en saisi liikkua pitkälle koiran edelle, vaikka pitkälti edestä Jekkua ohjaankin.
jeejee

Jekun eka möllitoko

Ilmoitin Jekun TamSKin lauantaina järjestämään möllitokoon, vaikken ollut lainkaan varma olisiko koira vielä valmis siihen. Itselläni oli kulunut viisi vuotta edellisestä tokokisasta, joten tilanne jännitti huomattavasti enemmän kuin agikisat. Mölliluokan tuomaroi Mirva Humberg ja arvostelu oli varsin lempeää, kuten mölleillä saa toki ollakin. Meidän suoritukset liikkeittäin:

Luoksepäästävyys 10. Jekku pysyi nätisti ja rauhallisesti sivulla, tosin meni maahan hetkeä ennen kuin tuomari oli edessämme.

Paikkamakuu 10. Paikkamakuuta jännitin ylivoimaisesti eniten, koska sitä on treenattu muiden koirien kanssa niin vähän ja molemmilla puolilla makasi vielä urokset. Liikkeen kesto oli 1 minuutti ja kilpailijat saivat päättää poistuivatko kehän toiseen reunaan vai jäivätkö lähemmäs. Itse olin hinhan mitan päässä. Jekku pysyi tosi hyvin ja keskittyneen oloisesti! Usein paikkamakuuta treenatessa sillä alkaa pää pyöriä, joten olin tähän tosi tyytyväinen.

Seuraaminen hihnassa 9,5. Melko hyvää menoa, ensimmäisessä pysähdyksessä Jekku meni perusasennon sijaan sivullani maahan. Omassa suoriutumisessa näkyi varmasti se, että ollaan tehty seuraamisia liikkeenohjaajan ohjauksella vain pari kertaa. Tuomari huomautti, että autan koiraa vasemmalla kädellä ja sitä pitäisi alkaa häivyttämään. Hyvä huomio, en ole ehkä itse huomannut missä määrin kättä käytän.

Liikkeestä maahanmeno 10. Tämä oli tosi hieno! Jekku pamahti kentän pintaan heti käskyn saatuaan ja pysyi nätisti. Meni huomattavasti paremmin kuin saman viikon treeneissä.

Luoksetulo 10. Koiran jätettyäni odottelin kuumeisesti sanoja "matka riittää", sillä käveltävä etäisyys tuntui pidemmältä kuin treenatessa. Hyvin Jekku joka tapauksessa pysyi paikoillaan ja tuli kivasti perusasentoon.

Liikkeestä seisominen 9,5. Tämä oli mielestäni meidän heikoin liike eikä olisi ansaittu noin hyviä pisteitä. Liikkeen aloittamisesta oli vähän ongelmia, aloituspaikalla maassa oli jotakin mikä sai Jekun nuuskimaan ja ensimmäisten askelten aikana se jäi hetkeksi jälkeen. Seisomisessa koira valui, joten annoin toisen käskyn.

Estehyppy 10. Jekku nykäisi liikkeelle kohti estettä ennen käskyä, muttei hypännyt. Saatiin aloittaa liike alusta ilman pistevähennystä, melko armeliasta :-) Sitten se sujuikin ihan hyvin. Tuomari kuitenkin totesi, että jatkoa ajatellen pitäisi korjata asentoa, jossa Jekku seisoo. Nyt se oli vinossa ja lähellä estettä. Olen samaa mieltä, hyppyä on treenattu tosi vähän ja se kyllä näkyy.

Kokonaisvaikutus 10. En muista mitä kommenttia tässä tuli. Ilmeisesti oltiin suht vaikuttavia, mutta käsiavun käyttämisestä juteltiin tuomarin kanssa vielä toistamiseen.

Kokonaispisteet 158 / 160 ja sijoitus 1 / 5. Wow! Olin tosi positiivisesti yllättynyt meidän suoriutumisesta ja mielessä on monta ajatusta siitä, mitä jatkossa treenataan. Omasta tekemisestäni varmasti huomasi, ettei tokokisoissa ole tullut hetkeen käytyä. Viskasin esimerkiksi ennen liikkeestä maahanmenoa hihnan sivuun samaan tapaan kuin agikisoissa ja tuttu liikkeenohjaaja muistutti, että hihna pitäisi Kata pistää taskuun tai kaulalle... hups :-) Mutta tosi hyödyllinen kokemus kaiken kaikkiaan ja antoi uskoa siihen, että eiköhän tuota harjoittelua kannata jatkaa. Aikamoista omin päin hömpöttelyähän meidän treenaaminen on ollut, lähinnä iltalenkkien yhteydessä lähikaupan parkkiksella koitettu jotain äheltää. Täytyy yrittää saada hommaan vähän lisää suunnitelmallisuutta ja kisanomaisia häiriöitä (kuten muut koirat ja liikkuri).

Jekku_mollitoko_12102013
Jekku ja palkintosaalis 12.10.2013.
kapulasuussa

Rasti seinään: ollaan tokoiltu

Kuluneella viikolla tuli tokoiltua ahkerammin kuin aikoihin. Jekun tokokurssi Koirakoutsilla alkoi hiljattain ja tokon suhteen kursseille meneminen on aina auttanut itseäni harjoittelemaan säännöllisemmin. Paikkamakuuhan meillä on heikoissa kantimissa, koska ollaan treenattu sitä muiden koirien kanssa hyvin harvakseltaan, mutta muissa alokasluokan liikkeiden hahmottelussa on jopa tapahtunut edistystä. Tiistaina treenattiin seurakaverin kanssa siten, että kentän toisella laidalla tehtiin aksaa ja yllättävän hyvin Jekku sieti sen häiriön. Kurssilla on harjoiteltu myös sitä, että koira pysyisi treenaamisen luppoajat (= ei käskyn alla) hiljaa... ei ihan helppo rasti.

Agilityssa Jekun kanssa ei ole lähiaikoina tehty varsinaista ratatreeniä lainkaan, lähinnä haettu vauhtia eri keinoin. On tehty kontakteja erikseen, käytetty suorilla etupalkkaa, hyödynnetty verkkoa esteen itsenäisemmässä hakemisessa... Luulen, että samaa linjaa jatketaan toistaiseksi ja jossain vaiheessa loppusyksyä / alkutalvelua pidetään treenitauko. Josko se parempi meininki pikku hiljaa palautuisi.

Pirun kanssa on tehty edelleen töitä meikäläisen kesätauon aikana taantuneen ohjaamisen parantamiseksi. Ehkä jotain on saatu aikaankin, sillä Agi.fi-cupissa juostiin 28. syyskuuta kolme suoritusta nollatuloksin. Möllirata oli toki helppo, mutta puomin takia halusin kuitenkin startata sille kilpailun ulkopuolisena. Kilpalevissa mineissä sijoituttiin toisiksi. Parhautta oli kuitenkin tuon radan uusintakierros, joka ei enää vaikuttanut sijoituksiin. Ohjausteknisesti muutin vain yhden kohdan, mutta päätin tietoisesti ohjata vähän reippaammalla ja rohkeammalla asenteella. Yllättävää kyllä, siten aika parani -2,09 sekunnilla ensimmäisestä kierroksesta.

Agi.fi-epikset 28.9.2013, kilpailevien minien uusintarata:


Eilisilta kului Kim Kurkisen agikoulutuksessa, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta. Tavallaan tuli sellainen olo, että Pirun kanssa nappisuoritukset on periaatteessa pienestä kiinni. Kun kykenin liikkumaan oikea-aikaisesti, homma tuntui hetkittäin jopa helpolta. Suurin syy oikea-aikaisuuden ongelmiin lienee siinä, ettei Jekku hae ja suorita esteitä lainkaan niin itsenäisesti kuin Piru, joten olen rutinoitunut liikkumaan sen mukaisesti. Olen aina kokenut saavani Kimin koulutuksista paljon irti ja eilenkin sain tosi hyviä konkreettisia vinkkejä koiran linjojen parantamiseksi. Kunpa vaan osaisin soveltaa noita periaatteita erilaisiin paikkoihin radoilla ja luottaa ohjattavaani, koska se todellakin osaa! Mahtava koulutus, onneksi näitä on vielä lisää kalenterissa.
kalliolla

Elo-syyskuun agikuulumiset

Meidän talouden kesäloma koitti elokuussa ja vapaalle vaihdettiin suuntaamalla heti lauantaina 3.8. kohti pohjoista. Ensimmäinen pysäkki oli vuokramökki Keminmaalla, josta käsin vierailtiin sekä Ruotsin puolella että Tornion Kennelkerhon agikisoissa. Tornion elorallit kisattiin hellesäässä, tuomarina toimi Jarmo Jämsä. Kaikki kolme rataa hyllytettiin, kahdella ensimmäisellä Jekku karkasi putkiansoihin, joita en huomioinut ohjausvalinnoissani lainkaan riittävästi. Kolmannella radalla koira lopetti jostain syystä pujottelun kesken (huomasi radan reunalla kuvanneen kepon?) ja korjasin epähuomiossa takaisin väärään väliin. Oli joka tapauksessa kivaa kisata, leppoisampi meininki kuin etelässä.

JunttiJekkuHankoLaika2013
Juntit Pyhällä (huomaa Jekun hampaiden välistä roikkuva lihapala) ja tytöt Hangossa elokuussa 2013.

Maanantaina jatkettiin matkaa asuntoautolla. Viikon reitti oli Keminmaa - Ylitornio - Kolari - Ylläs - Inari - Ivalo - Saariselkä - Sodankylä - Luosto - Rovaniemi - Keminmaa. Oli aivan parasta! Koirat sopeutuivat hyvin karavaanarielämään ja matkan varrella nautittiin hienoista ulkoilumaastoista sekä Urho Kekkosen että Pyhä-Luoston kansallispuistoissa. Ennen asuntoauton palauttamista poikettiin vielä kisaamassa kaksi starttia Keminmaalla. Jekku muisti taas parilla kontaktiesteellä, että sinnehän voi pysähtyä haukkumaan ja ihmettelemään vieressä juoksevaa tuomaria, aargh... Ratavirheitä ei tehty kuin yhden tippuneen riman verran, mutta aikaa kului kontakteilla ja kepeilläkin ihan liikaa. Tulokset siis 3.79 (sij. 9/18) ja 13.39 (8/17). Maanantaina reissu jatkui kyläilemään Jyväskylään, josta ajeltiin viimein tiistai-iltana kotiin.

Pirun kanssa meillä oli Agirodun jälkeen noin puolentoista kuukauden täystauko yhteisestä agiliitelystä. Täytyy myöntää, että tauon vaikutukset ovat nyt kisoihin palattuamme olleet havaittavissa. En ole onnistunut oikein löytämään hyvää otetta ja rytmiä lainakoiran ohjaamiseen. Kisatauko katkaistiin syyskuun alussa Forssassa, josta agiradalta kontaktivirhe puomin alastulolta (tulos 6.06, sij. 12/24) ja hyppikseltä huonon valssin jälkeen tippunut rima (tulos 5, sij. 7/24). Seuraavana viikonloppuna käytiin Hattulassa, jossa kaksi starttia kaatui parin ensimmäisen esteen aikana lähtöongelmiin (2 x HYL) ja yhdeltä otettiin ilmeisesti taas puomivitonen (sij. 13/26). Sunnuntaina oli Jekun vuoro kisata, otettiin Liedossa neljä starttia laihoin tuloksin. No, tulos saatiin kyllä jokaiselta radalta ja kahdelta ratavirheetönkin sellainen, mutta vauhtia ei vaan irronnut millään ja kontakteilla piti jälleen haukkua. Tulosrivi 1.08 (sij. 5/18), 16.81 (17/24), 16.44 (9/21) ja 7.62 (7/17).

Piru_Hattula_07092013_1_web
Pirun kanssa Hattulassa 7. syyskuuta, kuvaaja Johanna Lyömilä (http://johannaly.galleria.fi).

Gööttimestaruuksiin en lähtenyt kovin innostuneilla fiiliksillä, sillä Laika oli eläinsairaalassa nesteytyksessä ja tunnelmat sen suhteen huolestuneet. Pirun agirataan täytyi sikäli olla tyytyväinen, että kaikki kontaktit onnistuivat. Yhden takaakierron ohjauksessa olin myöhässä, koira ehti livahtaa selän taakse ja hypätä aidan väärään suuntaan. Jekulle tuli samalta radalta pari kieltoa ja vauhti oli edelleen kateissa (tulos 17.12, sij. 21/37). Hyppyradalla tehtiin Pirun kanssa virheetöntä suoritusta 11-aidalle saakka, jonka kohdalla koira bongasi yleisöstä Päivin ja kävi morjestamassa. Jekku oli hyppiksellä kovin perässävedettevä, jatkuvalla sanallisella kannustamisella yritin pitää liikettä yllä. Yksi kosketusvitonen saatiin tökättyäni kädellä siivekettä, tulos 9.88 (sij. 18/36).

Eilisissä Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisoissa oli tarjolla vähän epätavallisempi hyppyrata, joka oli ulkomaanelävä Ronald Mouwenin käsialaa. 50 minikoirakosta vain yksi teki sillä nollan ja viisitoista tuloksen. Pirun kanssa selvitettiin alkuradan kiemurat odottamaani sujuvammin, mutta tuhottomasti myöhässä olleen ohjauksen vuoksi touhu meni sitten hyllytavaraksi koiran kadottua radan puolivälin tienoilla väärään päähän putkea. Tienhaaran agiradalla ei tuntunut onnistuvan oikein mikään, joten keskeytin sen suosiolla ennen loppusuoraa. Jekkua en ilmoittanut yksilökisoihin lainkaan, mikäli oli mm. hyppiksen etenemän 4,1 m/s huomioiden hyvä ratkaisu. Joukkueradalle kuitenkin startattiin ja olipahan taas tahmeaa. A-esteeltä vielä selvittiin ilman jumittamista, mutta keinulta Jekku ei meinannut lähteä millään liikkeelle. Se sotki rytmiä ja pian keinun jälkeen hypättiin aita väärään suuntaan.

Piru_Hattula_07092013_2_web
Piru pomppaa Hattulassa 7. syyskuuta. Kuvaaja Johanna Lyömilä (http://johannaly.galleria.fi).

Olin joukkueradan jälkeen aika pettynyt itseeni ja jäähdytellessä tuli mietittyä näitä loppukesän / alkusyksyn startteja. Varsinkin Jekun kanssa tuntuu nyt kadonneen se sujuvampi ja nopeampi meininki, josta saatiin huhti-heinäkuussa kiinni. Jekun kanssa on tullut tehtyä aika paljon töitä agilityn eteen, joten viimeaikaisen taantumuksen valossa joutuu taas miettimään onko hommassa järkeä. Kisataukoa on nyt ainakin tarkoitus pitää. Vaihtelun vuoksi ollaan harrastettu pientä omatoimitokoilua ja ensi viikolla Jekulla alkaa tokokurssi. En tiedä päästäänkö me ikinä virallisiin tokokisoihin asti (koska paikkamakuu), mutta otetaan ainakin hetkeksi vähän aktiivisempi ote lajin suhteen.

kalliolla

Laikalla munuaisvika

Viime viikko oli Laikan terveyden suhteen vähintäänkin dramaattinen. Mummollehan on jokusen kerran otettu neljän Cartrophen-pistoksen kuuri nivelrikko-oireiden ennaltaehkäisemiseksi. Laika oli voinut loppukesästä ihan hyvin, mitä nyt satunnaisesti kevennellyt oikeaa takajalkaa ja vaihtanut tavallista herkemmin laukalle. Koira kävi kesätauon jälkeen osteopaatilla ja syyskuun 2. päivänä aloitettiin uusi pistoskuuri. Yllättävää kyllä, Laikan liikkuminen muuttui ensimmäistä pistosta seuranneella viikolla selvästi huonommaksi. Katselin sen toisinaan arastelevan oikean etujalankin käyttöä ja välillä näytti olevan pientä hakemista tasapainon kanssa. Sunnuntaina tuli yksittäinen oksennuskin, mutta ajattelin koiran vain syöneen ulkoa jotain sopimatonta. Maanantaina ruoka maittoi normaalisti.

Koska liikkeet eivät tuntuneet parissa päivässä paranevan, syyskuun 9. päivä käytiin hakemassa toinen Cartrophen-piikki ja samalla selvittämässä epätasapainoisen liikkumisen syytä. Oikean etujalan kyynärnivelen taivutuksessa oli selvää aristusta, joten jalka kuvattiin nivelrikon varalta. Merkittäviä muutoksia ei kuitenkaan löytynyt. Oireilun todettiin johtuvan siitä, että Laika on lonkkien nivelrikon vuoksi alkanut kantamaan painoaan aiempaa enemmän edessä ja näin ollen etujalat ovat joutuneet kovemmalle rasitukselle. Seuraavana päivänä määrättiin aloitettavaksi tulehduskipulääkekuuri.

Lääkekuuria ei kuitenkaan ehditty koskaan aloittaa, sillä maanantain ja tiistai välisenä yönä oksentaminen alkoi uudestaan. Ruokahalu ei palannut ja Laika muuttui voimattomaksi, ei jaksanut oikein nostaa edes päätään koirapedistä töistä palatessani (normaalisti on eteisessä äänekkäästi vastassa). Jekku ihmetteli corgin kuntoa, kantoi takapihan puusta tippunutta päärynää suussaan ja tiputti sen Laikan eteen. Perjantaina isäntä vei Laikan jälleen lääkäriin, jossa otettiin verikokeet ja annettiin suonensisäistä nesteytystä. Verikokeista selvisi, että munuaisarvot ja fosfori olivat voimakkaasti koholla, mikä viittasi yhdessä oireiden kanssa krooniseen munuaisten vajaatoimintaan. Koira suositeltiin vietäväksi nesteytykseen myös lauantaina. Lisäksi saatiin pahoinvointilääkettä ja happosalpaajaa.

Laika Houkkalammilla
Laika Houkkalammilla kesäkuussa 2013.

Koska oma eläinlääkäriasemamme ei ole viikonloppuisin auki, Laika vietiin seuraavana päivänä Hattulan eläinsairaalaan nesteytyksen jatkamista varten. Lauantai-iltana tilanne näytti todella huolestuttavalta, sillä veriarvot eivät olleet laskeneet perjantaista ja corgi oli oksentanut sairaalassa tarjotun ruuan :( Lääkäri suositteli Laikan jättämistä sairaalaan yön yli, jotta tilannetta voitaisiin vielä yrittää parantaa nesteytyksellä. Eihän siinä muu auttanut. Sunnuntaina minulla oli oman seuran agikisoissa lieviä keskittymisvaikeuksia, mutta päätin kuitenkin osallistua saadakseni hetkeksi jotain muuta ajateltavaa kuin eläinsairaalan kuulumisten odottelun. Illalla saimme hakea Laikan Hattulasta. Veriarvot olivat sunnuntaina hieman parantuneet, mutta se ei ollut syönyt mitään. Tilanne näytti kaiken kaikkiaan varsin epävarmalta ja jouduimme keskustelemaan mahdollisesta eutanasiastakin. Pelotti, mutta toisaalta olin iloinen saadessamme mummon ainakin vielä hetkeksi kotiin.

Kotiinpaluu vasta yllättikin. Laika oli autolta kotiovelle kävellessämme silmin nähden iloinen ja intoutui jopa kierimään talon edustalla. Sisällä se hiippaili kiinnostuneen oloisena keittiöön seuraamaan omistajiensa puuhia. Päätimme aloittaa ruokintaa varovasti pienellä annoksella keitettyä kanaa ja riisiä. Laika söi kaiken hyvällä ruokahalulla ja on syönyt myös kaiken sen jälkeen tarjotun sapuskan. Eikä ole oksentanut. Kaiken kaikkiaan apea olemus alkoi piristyä hämmästyttävän nopeasti.

Tiistaina kävimme verikokeissa. Munuaisarvot ja fosfori olivat edelleen menneet parempaan suuntaan. Mikä helpotus! Jatkossa olisi pitäydyttävä tiukasti munuaisvikaisen koiran ruokavaliossa ja aloitettava munuaisten tilannetta helpottava verenpainelääkitys. Ellei oireilua ilmene, seuraavan kerran veriarvot tulee tarkistaa kuukauden kuluttua. Munuaisia rasittavat Cartrophen ja tulehduskipulääkkeet ovat jatkossa pannassa, joten katsotaan nyt miten nivelrikon kanssa pärjätään.

Tosiasia on, että Laika tuskin on enää kovin pitkäikäinen koira. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, ettei lähdön aika toistaiseksi koittanut. Kun viime perjantaina ymmärsin kuinka vakava koiran tila oikeastaan oli, päällimmäinen ajatukseni oli hätääntynyt "Ei vielä!". Tällä viikolla olenkin ollut todella onnellinen pienistä arkisista hetkistä Laikan kanssa. Siitä, että pääsimme vielä yhdessä läheiseen metsään. Siitä, että Laika kerjäsi vieressä syödessäni voileipää. Siitä, että sain vielä kuulla sen haukahtelevan jääkiekkoselostukselle. Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän.
Kukkanuusku

Kankeajalkaiset iltakisat

Ohjaajien fysiikkatreenit jatkuivat tauon jälkeen viime maanantaina. Jaksan käydä itsekseni hölkkäämässä, jokusen kerran on tullut tehtyä koordinaatiojuttujakin, mutta lihaskuntoharjoituksia en vaan saan omin päin aikaiseksi. Ja sen kyllä huomasi... Juoksuspurtit kulki kohtalaisesti huonosta kenkävalinnasta huolimatta, mutta lihaskunnot oli silkkaa tuskaa. Toivottavasti tänä iltana ei tunnu yhtä pahalta.

Hervanta20072013_1web

Tauon tunsi nahoissaan myös fysiikkatreenin jälkeen, sillä tiistain agitreeneissä ei tahtonut jalka nousta ja vielä keskiviikon iltakisoissa lämmittelylenkilläkin koivet vaikuttivat voimattomilta. Eteläpuistossa oli tarjolla kaksi varsin erilaista hyppyrataa, joista minit suorittivat ensin Mujusen tuomaroiman. En saanut itseäni enkä koiraa ihan oikeaan mielentilaan, jotenkin kai hermostutti se rataprofiili suhteessa puutuneisiin jalkoihini. Suoritus ei ollut parasta mahdollista meitä, vähän kulmikasta ohjausta ja ekalla putkella korostettu varmistelu väärän pään välttämiseksi. Tuntui, ettei mun jaloista irtoa mitään, mutta niin vaan saatiin nolla väännettyä! Löysähkö ihanneaika alittui -6,28 sekunnilla ja sijoitus oli 27 / 54.

Hervanta20072013_2web

Jalosen radalla oli ahtaammat estevälit ja astetta kiemuraisempi meininki. Olen viime aikoina käyttänyt kisoissa paljon lentäviä lähtöjä, mutta tässä päätin mennä 1/2-väliin vastaanottamaan Jekun. Olisi ehkä pitänyt valita riskillä toisin. Oma liike kulki nyt vaivattomammin, mutta molempien tekemisestä puuttui edelleen paras terävyys. Virheetöntä suoritusta tehtiin radan puolivälin paikkeille, muurille kääntäessäni en pitänyt katsetta riittävästi koirassa ja Jekku pinkaisi yllättäen putkeen. Enpä ollut yhtään osannut ennakoida tuollaista virhettä, mutta ei se mitään! Jos spontaani reaktioni on "oho, sehän irtos", kyseessä on meidän agilityhaasteet huomioiden hyvä hylkäys :-)

Hervanta20072013_3 web

Kuvat ovat lauantailta Hervannan kentältä, jossa käytiin treenaamassa oman lauman voimin. Myönnän laiskistuneeni seuran kentällä omatoimitreenaamisen suhteen, en vaan jaksa kovin usein sitä kanniskelua ja lanaamista, kun lähempää kotia löytyy helpompi vaihtoehto. Mutta hyvä treeni oli! Rakentelin mukaelman Jalosen radalla hylkäyksen tuottaneesta kohdasta, lisäksi haettiin vauhtia keinulle ja puomille. Tänään alkaneella viikolla olisi suunnitelmissa treenata kahdesti ja sitten Jekulle on luvassa pieni agitauko ennen pohjoisen reissua.
kalliolla

Agirotu - rankkaa, mutta huikeeta

Koko viikonloppu kului Teivon raviradalla Agirotu 2013 -hässäkän merkeissä. Olin ottanut perjantaiksi vapaapäivän ja ajelin hyvissä ajoin Ylöjärvelle. Ilmoittautumispiste oli kuitenkin jo siinä vaiheessa niin pahasti ruuhkautunut, ettei suunnittelemaani luppoaikaa ennen ensimmäistä rataantutustumista sitten jäänytkään. Ilmokaaoksen lisäksi kisapäiviin mahtui muutakin ei-toivottua, josta olisi voinut kehittää ylimääräistä stressiä, mutta jostain syystä mieliala pysyi varsin leppoisana. Ei oikeastaan haitannut ukkoskuurot, epäselvyydet aikatauluista tai muu vastaava. Kai mä olin jo etukäteen asennoitunut niin, että isossa tapahtumassa voi sattua kaikenlaista eikä hermostuminen mitään auttaisi.

Ensimmäiseksi päiväksi olin tosiaan ilmoittautunut kahteen starttiin Pirun kanssa. Odotukseni ratasuoritusten suhteen eivät todellakaan olleet korkealla, kaksi päivää aiemmin otettiin kaksi starttia epiksissä ja kontakteilla ilmeni ongelmia. Perjantain eka rata oli Harri Huittisen hyppis, jolle muutin alun ohjaussuunnitelman vielä rataantutustumisen jälkeen Päivin kanssa juteltuani. Lentävän lähdön ja pakkovalssin sijasta päätin siis yrittää jättää Pirun istumaan ensimmäisen esteen taakse ja ohjata siitä takaakiertoon. Uskoakseni muutos kannatti, sillä tehtiin nollatulos (-1,85) sijoituksella 23 / 88. Koiran vauhti ei ollut lämpimässä keskipäivässä paras mahdollinen. Seuraavassa startissa olosuhteet olivatkin sitten täysin erilaiset, sillä Virkkalan agirataa odotellessa Teivoa piiskasi ukkoskuuro. Onneksi oman seuran porukalla oli telttaleiri ja kastuin kunnolla vasta vähän ennen omaa vuoroa. Piru pysyi hyvin hyppiksen lähdössä, joten päätin kokeilla sitä myös agiradalla. Toimi mainiosti ja ehdin kevyesti varmistamaan puomin alastulon. A-esteen jälkeen tuli ylimääräinen pyörähdys, kun meinasin unohtaa edessä olevan aidan ja suunnata suoraan keinulle. Muuten ihan kohtuuhyvää menoa paikoin pehmenneen alustan huomioon ottaen. Tuloksena nolla (-3.05) sijoituksella 19 / 85. Siis tuplanolla! Ensimmäisissä starteissa SM-kisojen jälkeen! Olin vähintäänkin yllättynyt.

Pirun kanssa perjantain D-kisassa:


Lauantaina myös Jekku pääsi tositoimiin. Sivosen AVO-SM-karsintaradalla jätkällä oli ihan mukavasti vauhtia. Rimat rapsahti useampaan kertaan, todennäköisesti vieraasta alustasta johtuen, mutta pysyivät ylhäällä. Viimeiselle putkelle tein varmuuden vuoksi valssin, sen verran monta kertaa on tullut hukattua Jekku väärään päähän. Tulos ilahdutti kovasti, se oli Jekun tähän mennessä nopein nolla (-3.33), sijoitus 34 / 150. Pirun kanssa kokeilin liikkua lähdössä aika pitkälle ennen koiran vapauttamista. Eka rima tuli alas ja pari kertaa sain haukkupalautetta epäinformatiivisuudestani, mutta ihan perussiistiä suoritusta kuitenkin. Tulos siis 5 ja sijoitus 53 / 150.

Jekku ja Piru lauantain AVO-SM-karsintaradalla:




Jekun sijoitus ei riittänyt finaaliin, joten saatiin hyvä tilaisuus käydä kotona syömässä ja nukkumassa päikkärit. Alkuillasta takaisin pelipaikalle odottelemaan Jalosen agiradan tutustumista. Jekun kanssa kävi vähän huono säkä, tutustumisryhmän ensimmäisenä koirakkona radalle ja kaulapannan irrottamisen jälkeen vielä jotain lähtölupaa viivästyttänyttä hämminkiä. Eihän se siinä vireessä hanskassa pysynyt, HYL toiselta esteeltä :D Ainakin oli vauhtia! Pirun lähtövuoro koitti koko kisan viimeisenä. Starttia odotellessa oli järjettömän mukava ja rento fiilis. Ehdin juttelemaan ohimennen parin tutun kanssa, iloitsin itsekseni aiemmista onnistumisista, aurinko laski puiden taakse... Etukäteen mietin ehdinkö puomin alastulolle ja sen jälkeisiin takaakiertoihin, eivät tuottaneet ongelmia. Kaiken kaikkiaan meno maistui hyvältä, tuloksena neljäs viikonlopun aikana ohjaamani nolla (-6.34) sijoituksella 15 / 119. Huhhei, melkein joutuu päivittämään käsitystään itsestään kilpailijana!

Jekku ja Piru lauantain F-kisassa:




Sunnuntaina ohjelmassa oli vielä joukkueviesti heti aamusta Mörköooppera-gööttijoukkueen riveissä. Lähdettiin Jekun kanssa matkaan kolmantena koirakkona ja tehtiin nollarata aikaan 54,00. Ekan putken jälkeen ohjaukseni oli hanurista, muuten ihan kohtuukiva esitys. Loppupäivän saatoinkin keskittyä rauhassa kisaturistina oleskeluun, naaman grillaamiseen auringossa sekä rahojen tuhlaamiseen myyntikojuilla. Illalla väsymys painoi päälle, mutta kaiken kaikkiaan Agirodun onnistumiset tulee varmasti antamaan mulle energiaa ja uskoa omaan tekemiseen pitkälle tästä eteenpäin. Huikeaa, kun en odottanut viikonlopulta mitään ja sitten sain kokea näin rentoja ja tuloksellisestikin hienoja ratoja.

Mörköooppera joukkuekisassa, Jekun vuoro noin kohdasta 4:40 alkaen:


Maanantai-iltana Jekulla oli kalenterissa Jari Suomalaisen koutsaama aluevalmennus. Teemana oli serpeentiinikuviota. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että Agirodun jäljiltä askel painaa eikä treeni välttämättä suju. Ja mitä vielä, Jekkuhan jaksoi ja me oltiin molemmat hyviä. Yhdellä putkella lähdin turhaan rynnimään koiran edelle ja käytiin hetki keskustelua mun takaa-käskyn loogisuudesta. Muuten yllättävänkin sujuvaa meininkiä. Harjoituksen päätteeksi vielä pari toistoa loppusuoralla irtoamista. Nyt ladataan ainakin pari päivää suosiolla akkuja!
kalliolla

Lomia odotellessa

Heinäkuuta jo eletään, hui. Kesäloma on luvassa vasta elokuussa, sitä (ja Lapin reissua!) odotellessa...

Alkukesän ikävin tapahtuma oli lauman pienimmän eli kääpiöluppa Niilon lopettaminen. Kanivanhuksemme oli sairastellut jo jonkin aikaa eivätkä antibiootit oikein purreet, joten tuli aika päästää pupu vehreämmille voikukkaniityille. Niilo tuli meille aikoinaan kodinvaihtajana ja eli kunniotettavan pitkän elämän, 9 ja puoli vuotta. Tosi kiltti ja sympaattinen otus. Niiloa saattoi hyvin pitää vapaana samassa tilassa koirien kanssa, rinnakkaiselo oli suht mutkatonta. Lauman kokoonpano oli ollut sen verran pitkään kaksi ihmistä, kaksi koiraa ja kaksi kania, että kieltämättä kotoa on tuntunut puuttuvan jotakin.

15. kesäkuuta osallistuin Pirun kanssa SM-joukkuekisaan Kirkkonummella. Heti radan nähtyäni tiesin, että puomin jälkeinen elämä tulee tuottamaan ongelmia ja niinhän siinä kävi, etten saanut koiraa 7-putkella oikeaan päähän. Kaksi muutakin minijoukkueen koirakkoa hyllytti, joten ei tulosta tällä kertaa. Vaikka oma suoritus sinänsä ei kummoinen ollutkaan, mulla oli hyvä fiilis. Jotenkin tuolla SM-kisoissa havainnoin konkreettisesti omaa kehitystäni kuluneen vuoden aikana. Jyväskylän SM:iin verrattuna oli huomattavasti rennompi ja itsevarmempi olo lähteä radalle ja liikun nykyään selvästi paremmin. (Okei, ei täysin reilua verrata viime vuoden joukkuekisaan, johon osallistuin kuumeisena, mutta silti!) Liikkumiseni kehittymisestä sain kisapaikallakin pari positiivista kommenttia, joten jotain on vissiin täytynyt tapahtua muuallakin kuin mielikuvissani.


Kilometrin päästä kuvattu SM-joukkuerata :D

Muuten onkin ollut rauhallisempaa. Jekun kanssa ollaan tehty ulkoilun lomassa pieniä tokotreenejä, tarttis kai bongata jostakin meille möllitoko, jotta hommasta tulis edes jollain tasolla tavoitteellista. Paikkamakuuta ei varmaan koskaan saada valmiiksi, mutta ihan kivalla innolla Jekku kyllä tekee. Ja on jopa melko hiljainen!